En ole koiravalokuvaaja, mutta voin rapsuttaa

Sinä senkin koiravalokuvaaja, olen kuullut sanottavan. Sattumaa tai ei, kuvissa esiintyy monesti myös koiria.

Jos etsit Suomesta lehtikuvaajaa tai kuvajournalistia, jonka kuviin on poikkeuksellisen usein eksynyt koira, se olen luultavasti minä. Kun kuvauskeikalla on koira (tai mikä tahansa eläin), ratkean riemusta. Liittyipä se itse aiheeseen tai ei, en pysty ohittamaan hännänheiluttajaa pysähtymättä. Ei liene yllätys, miksi rakastan Elliott Erwitt -nimisen kuvaajan töitä. Ehkä meidän tavassamme katsoa maailmaa on jotakin samaa.

Koska Suomesta löytyy yli 700 000 koiraa, niiden emäntiin ja isäntiin törmää jatkuvasti myös journalistin roolissa. Kun työskentelin Iltalehden deskissä, kirjoitin koiriin liittyviä uutisia lähes viikottain. Milloin joku murheellinen haastateltava oli ostanut lemmikin pentutehtailijalta, milloin dreeveri päätynyt jäniksen perässä saareen.

Olen monesti yllättänyt haastateltavan, kun olen tunnistanut harvinaisemman rodun edustajan tai saanut epävarman koiran kävelemään luokseni rapsuteltavaksi. Joskus olen päätynyt paikalle nimenomaan koirien takia. Kasvattajien ja harrastajien joukosta löytyy lukuisia kiinnostavia persoonia koirineen. En ikinä unohda esimerkiksi sitä keikkaa, jossa minua vastaan käveli useampi pyreneittenkoiran pentu.

Menipä keikalle kuvaajan tai toimittajan roolissa, eri koirarotujen tuntemisesta on iloa. Vaatii jonkinlaista perehtyneisyyttä, jotta koiranomistajilta osaa kysyä oikeat kysymykset. Tai sanotaan niin, että tietämyksestä ei ainakaan ole haittaa.

Jos jostain voisi valmistua koirajournalismin maisteriksi, olisin mielelläni sellainen. Koiramaailma tarjoaa paljon myös epäkohtia, joissa riittää toimittajalle kaiveltavaa. Pentutehtailu, erilaiset eläinsuojelurikokset ja koirarotujen epäeettinen jalostaminen ovat asioita, jotka puhuttavat säännöllisesti. Oma lempiaiheeni on syringomyelia, josta olen pitänyt meteliä jo useamman vuoden.

Koiran kuvaaminen on taitolaji

Vaikka en käytä itsestäni koiravalokuvaaja -titteliä, olen luultavasti kuvannut koiria omistajineen keskivertoa enemmän. Jos tunnet historiani, tiedät, mihin viittaan. Jos et, aloita vaikka lukemalla tämä vanha blogitekstini.

Koirat ovat näet kuuluneet elämääni siitä lähtien, kun täytin 14 vuotta. Paluuta toisenlaiseen elämäntapaan ei ole, sillä kahdeksan kuukauden ajanjakso Dollyn ja Sukan välissä osoittautui aikoinaan karmeaksi. En voi lähteä lenkille, jos en pidä vasemmassa kädessäni hihnaa.

Tämä tietynlainen niin sanottu koirahulluuteni on vuosien varrella tullut ilmi niin selkeästi, ettei sitä ole voinut piilottaa. Kerran kuvatoimituksessa hämmästeltiin, miten ylimalkaan onnistuin taltioimaan niin monta mustia keikoilla, jotka eivät mitenkään liittyneet koiriin. Minkäs teet, jos ne vaan eksyvät kuviisi...Pidän koirista, siinä kaikki.

Ehkä mieltymykseni kantautuu kuviin asti. Perehdy vaikka porfoliooni ja laske, montako koiraa bongaat.

Lopuksi haluan vielä nostaa koiravalokuvaajat ja kaiken maailman koirajournalistit palkintokorokkeelle. En halua jakaa ruusukkeita, vaan kiitokset koirien puolesta.

Mitä syvemmin on perehtynyt koiran käyttäytymiseen ja kouluttamiseen, sitä paremmin pärjää niiden kanssa kuvaus- tai haastattelutilanteessa. Siksi koiriin erikoistunut valokuvaaja tai journalisti on yleensä alansa vihkiytynyt osaaja, joka harrastaa aktiivista elämää omien koiriensa kanssa. Moista erikoisosaamista pitää arvostaa.

Etsitkö koiravalokuvaajaa? Ota yhteyttä, niin sovitaan sopiva kuvauspäivä!