Yrittäjän vauvavuosi

Helmikuun 23. päivä vuonna 2025 minusta tuli äiti. Lapseni valitsi täydellisen syntymäajan. Hän ilmaantui tasan kuukautta omaa juhlapäivääni myöhemmin. Tismalleen laskettuna aikana, isoisänsä syntymäpäivänä. Se oli aurinkoinen sunnuntainen aamupäivä. Ajoitus, jota en koskaan unohda. Mutta en minä ajatellut siitä enempää kirjoittaa, vauvavuosi on vain sivujuonne tässä kertomuksessa.

Havahduin siihen, etten ole päivittänyt kotisivujeni blogia lähes vuoteen. Mistä se kertoo? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä, mutta selitän kuitenkin.

Vuonna 2025 vietin niin sanottua vauvavuotta. Nyt olen taaperon äiti. Tämä yhden uuden elämän kokoinen muutos on vääjäämättä vaikuttanut ajankäyttööni. Siinä missä ennen työskentelin yritykseni eteen lähes vuorokauden ympäri, nyt tilalle on tullut toisenlaisia hommia. On vaihdettava vaippoja, syötettävä porkkanasosetta, käytävä leikkipuistossa ja vahdittava silmä kovana, missä lapsi viipottaa.

Tällä liki puolitoista vuotta kestäneellä äidiksi kasvamisen matkalla minut on tönäisty liukumäkeen, jonka reunoista on ihan turha yrittää ottaa kiinni. Matka jatkuu kuitenkin. Yrittäjä-äidille lapsi toimii parhaimmillaan kuin pieni keihäänteroittaja. Hän näyttää, mihin kannattaa keskittyä juuri nyt ja mikä on sellaista nukkavierua, jonka karistaa menneille vuosille. Välillä pitää päästää irti ja katsoa, mitä siitä seuraa. Muuten ei ehdi aamulla edes uimaan.

Jos on nukkunut kolme tuntia, ei kerta kaikkiaan pysty suuriin tekoihin. Tai ainakaan minä en pysty. Koska aikani on toistaiseksi kroonisesti kortilla, tehtäväkseni on tullut priorisoida oleellisuuksiin. Käytännössä olen siis viime aikoina suunnannut keskittymiskykyni niihin lehmiin, joita kannattaa lypsää. Niihin, joista irtoaa jotain. Niihin, jotka ovat taloudellisesti kannattavia. Palataan niihin kohta.

Toiminimi vaihtui osakeyhtiöksi

Sittemmin siirsin kirjanpitäjäni kannustamana kaiken liiketoimintani osakeyhtiön alle. Nykyään asiakkaita palvelee Jenna Lehtonen Oy. Tämän niin sanotun pääbrändin alle laskeutui kaksi aputoiminimeä, eli Koira haudattuna sekä Itä-Helsinki-media. Aiemmin työskentelin pitkään pelkän toiminimen varassa. Itä-Helsinki-media Oy näki päivänvalon vuonna 2022. Uuden muutoksen myötä nimenvaihdos kuoppasi Itä-Helsingin ja toi tilalle oman nimeni. Sillä on selkeämpi ratsastaa, koska lopulta kaikki ideat pälkähtävät omasta päästäni. Kaiken takana on Jenna.

Mitä niihin lypsettäviin lehmiin tulee, Koira haudattuna -podcastista on vaivihkaa tullut yritykseni kivijalka. Se jaksaa hämmästyttää minua kuukaudesta toiseen. Ajatella, että tällainen suomalainen poloinen freelance-toimittaja ja valokuvaaja voi oman intohimonsa johdattamana luoda sisältöä, josta kuluttajat ovat valmiita maksamaan.

Odottelen innolla, millä vuosikymmenellä Journalisti-lehti kirjoittaa onnellisesta freelancerista, jonka ei itse asiassa tarvitse myydä aikaansa, osaamistaan, ideoitaan, töitään ja tekijänoikeuksiaan jättiläismediataloille. Journalismia voi näemmä Suomessakin tehdä lähes suoraan yleisölle, ihan ilman välikäsiä. No juu, vetäähän Spotify omansa välistä, ja onhan sekin jättiläinen, mutta ymmärrät pointtini.

Kaiken kukkuraksi saan keskittyä yhteen lempiaiheeseeni, koiriin. Niihin läähättäviin ja pyllyä heiluttaviin karvapalloihin, joiden perässä olen juossut enemmän ja vähemmän siitä lähtien, kun otin ensimmäiset askeleeni. Tarkimmat kuulijat toki jo tietävät, että Koira haudattuna kertoo pohjimmiltaan enemmän meistä ihmisistä kuin koirista. Podcast on tekijänsä näköinen. Jaksoista kyllä kuulee, millainen on suhteeni historiaan ja psykologiaan. Jatketaan.

Kirjasyksy 2027

Olen siis kolmen vuoden aikana onnistunut asemoimaan itseni radalle, jossa ei liiemmin tarvitse katsella sivuilleen. Koira-aiheisia podcasteja kyllä julkaistaan, mutta Koira haudattuna on toistaiseksi Suomen ainoa maksumuurin takana oleva sellainen. Siinä mielessä on hieman huvittavaa, että media-alalla suhtaudutaan koira- ja eläinaiheisiin yleensä vähätellen ja jopa halveksuen. Ei ehkä kannattaisi. Uskon ja toivon, että eläimistä puhutaan tulevaisuudessa entistä enemmän. Tarvitsemme enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan äänensä toislajisille.

Entäpä muu yritystoimintani? Mitä kuuluu valokuvaajalle ja kirjoittajalle? Niinpä. Täällähän minä edelleen olen, hautautuneena kaiken maailman kirjaprojektien ja podcast-käsikirjoitusten alle. Ennen ensi kesää minun pitää saattaa valmiiksi esikoiskirjani. Se tarkoittaa sitä, että elokuusta 2026 alkaen keskitän lähes kaiken aikani koiriin ja oman navan kaiveluun. Toki toimitan podcast-jaksot tuttuun tapaan parin viikon välein, mutta tutkivia jaksoja tuskin pystyn tekemään.

Kuvaus- ja kirjoitusasioissa palvelen erityisesti vanhoja asiakkaita sellaisella "aina kannattaa kysyä" -periaatteella. En nimittäin vieläkään ole oppinut kovin kiitettäväksi kieltäytyjäksi. Otan siis keikkoja vastaan satunnaisesti. Silloin tällöin.

Jos kaikki menee kauniisti ja hyvin, ensi vuodesta tulee kirjavuosi, koiravuosi ja ehkäpä myös Kuolema Vesalassa -kaltaisen podcast-projektin käynnistysvuosi. Ilmassa on vielä mystinen pilviverho, joka peittää näkökenttäni ja kristallipalloni. Vastaukset selviävät kyllä, kunhan jaksamme odottaa.

Lapsikin aloittaa kohta päiväkodin. Olemme molemmat kasvaneet lyhyessä ajassa ihan hirmuisesti.

P.S. Tämän blogitekstin valokuvan on ottanut perheestämme kollega Marissa Tammisalo.