Blogi

Freelancer-työssä on opittava nauttimaan epävarmuudesta

Siellä hän jo koputtaa ovea. Vanha tuttu toveri, ystävä nimeltä Epävarmuus. Keitän aamukahvit tuolle Muumilaakson mörön näköiselle harmaalle hahmolle, joka istahtaa viereeni kuin rapsutuksia kerjäävä koira. Tervetuloa vaan, sinä olet täällä taas. Hyväksyn hänen läsnäolonsa hiljaa mutta päättäväisesti. Olimme erossa peräti puoli vuotta,  lopulta en enää pysynyt elää ilman häntä. Ja nyt kun hän on […]

Lue lisää
"Pummilla matkustamista, pullojen keräämistä ja yöunien menettämistä" – Vuosaaressa otettiin kantaa, mitä köyhyys on arjessa

Vuosaaren Mosaiikkitorilla järjestettiin YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17. lokakuuta tapahtuma, jonka pääkysymys kuului: "Miltä köyhyys näyttää Vuosaaressa?" Paikalla oli sekä vapaaehtoisia että diakoniatyöntekijöitä, joille sai purkaa sydäntään. Kahden tunnin aikana ilmaista hernekeittoa kävi maistamassa useampi taho lapsista senioreihin. Karkkien ja kahvittelun lomassa monet jättivät vastauksensa paperiin, jossa pyydettiin konkreettista näkemystä muun muassa siihen, […]

Lue lisää
Lukusuositus syksyn pimeneviin iltoihin

Se oli rakkautta ensiriveiltä.  Kjell Westön Rikinkeltainen taivas houkutteli klikkaamaan BookBeat -sovelluksen auki alkukesästä. Olin päättänyt jo etukäteen, että en kuuntele kirjaa, ellei se vedä mukanaan heti alusta lähtien. No, sehän veti. Hyvin nopeasti valkeni, että westömäinen kieli kuvailee ympäristöä ja paikkoja niin, että lukija tai tässä tapauksessa kuulija, pystyy sijoittamaan niihin itsensä. Sain kirjan […]

Lue lisää
Oletko jo kuullut Itä meidän -projektista? Nyt rikotaan Itä-Helsinkiä koskevat myytit

*Päivitys 9/2019: Itä meidän toimii nykyään omalla sivustollaan. Meillä kaikilla on siitä mielikuva. Jotkut ovat käyneet siellä kerran ja pelästyneet, jotkut ovat tulleet jäädäkseen. Itä-Helsinki jakaa mielipiteet. Osalle kaupunginosa merkitsee luontoa, merta ja kulttuuria. Osalle työttömyyttä, huono-osaisuutta ja ongelmia. Ymmärtääkseen kontrastit, on hypättävä metroon. Patricia Seppälän säätiön rahoittama Itä meidän -projekti starttaa täällä blogissani kesäkuussa. […]

Lue lisää
Osa 2: Kymmenen kuvauskeikkaa, joita en unohda

Haluan kuvata sitä, mikä elää ja kuohuu. Kirjoitin helmikuussa keikoista, joita en unohda. Sattuneesta syystä niitä keikkoja on kertynyt enemmän kuin kymmenen, joten on aika jatkaa kuvien ympärille kietoutuneiden tarinoiden kertomista. 1. Elettiin kesää 2015, kun olin toisena vuotena peräkkäin Ilta-Sanomien kesäkuvaajana. Yksi sen kesän maagisimmista viikonlopuista kului Tampereen Blockfest-tapahtumassa, jonka pääesiintyjä oli Cheek. Muiden medioiden […]

Lue lisää
Tästä syystä kuviini eksyy usein koira tai pari

Ala-asteella olin se tyttö, joka piti esitelmän kääpiökaneista ja pukeutui naamiaisiin aina kissaksi. Yläasteella lähdin välitunnilla mieluummin ulkoiluttamaan koiranpentua kuin maistamaan tupakkaa. Lukiossa minua nimitettiin koiranaamaksi. Matematiikan opettajani eivät koskaan ymmärtäneet, miksi piirsin paperille enemmän nelijalkaisia kuin numeroita. Ennen yliopistoaikoja minulle sanottiin, että en voi löytää poikaystävää, koska Suomessa on niin paljon eläinallergikkoja. Niinpä 2000-luvun […]

Lue lisää