Cavalierien kohdalla terveys on jotakin määrittelemätöntä – Magneettikuvaus vain suositus

7. joulukuuta 2017 kerroin Ylen Jenny+ -ohjelmassa, missä jamassa cavalier kingcharlesinspanielit ovat. Käytännössä rotu on monistettu loppuun.

Oma koirani Sukka on täydellinen esimerkki lemmikistä, joka on "näennäisesti" terve. Käytännössä jokaisen cavalierin terveystilanne riippuu täysin omistajan kyvystä olla työntämättä päätänsä pioniin. Asioiden kieltäminen on ominaisuus, joka ei tässä kontekstissa edistä koiriemme hyvinvointia tai terveyttä lainkaan. Terveys on cavalier kingcharlesinspanieleiden kohdalla jotakin määrittelemätöntä. Jos katugallupissa kysytään, Sukka on terve. Jos neurologilta kysytään, se on sairas. Jos kasvattajalta kysytään, vanhemmat ovat terveitä. Jos tutkijoilta kysytään, roturisteys on ainoa vaihtoehto. Jos rotuyhdistykseltä kysytään, mopsit ovat sairaampia.

Syringomyeliasta olen kirjoittanut jo kaksi juttua, joten ennen kuin lähdet arvioimaan tätä tekstiä, lue sekä Syringomyelia – vaiettu tabu että Kun pikkuaivot eivät mahdu kalloon – koirallani todettiin syringomyelia. Olen tutkimusten kanssa samaa mieltä siitä, että 95 rodun edustajista löytyy päästään chiarimainen epämuodostuma, joka ei kuitenkaan aina johda syringomyeliaan. Tuosta määrästä noin puolella koirista on syringomyelia, mutta kaikki koirat eivät siitä oireile. Ja jos oireilevat, omistaja ei välttämättä tiedosta sitä lainkaan. Tämä on se ongelma. Toinen ongelma on ihmisten puhumattomuus, vaikeneminen ja tosiasioiden kieltäminen. Entistä surullisemman asiasta tekee muutamat rahanahneet kasvattajat, jotka ratsastavat Vuolasvirta-palkinnolla ja näyttelymenestyksellä terveyden kustannuksella.

Ulkomuototuomari ja Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ottaa marraskuun Koiramme-lehdessä kantaa koirarotujen ulkonäön muutokseen. Lehkosen mukaan näyttelyjärjestelmämme on muuttunut kohti kauneuskilpailua, jolloin koiran kunnostamisesta ja esittämisestä tulee entistä tärkeämpää. Kun näyttelymenestyksestä tulee määräävä tekijä, sorrutaan helposti liioiteltujen piirteiden korostamiseen ja unohdetaan rodun alkuperäinen käyttötarkoitus.

"Uudet ihmiset tulevat rotuihin usein näyttelymenestyksen myötä ja kun he alkavat kasvattaa, niin he eivät ole välttämättä nähneet, millaisia rodun edustajat olivat silloin, kun ne vielä pystyivät siihen, mihin ne oli alun perin kehitetty. Jalostusurosta valitessaan he etsivät näyttelyiden loppukilpailuvoittajia tai parasta vuoden se tai tämä kilpailun tähteä. Tämä taas johtaa matadorijalostukseen ja vähentää perinnöllistä monimuotoisuutta."  

Lehkonen mainitsee myös relevantin pointin siitä, että koirayhdistykset tarvitsevat rahaa toimintaansa ja se käy helposti juuri näyttelyiden avulla. Kysymys kuuluu, palvelevatko koiranäyttelyt enää rodun jalostusta vai ovatko ne muuttuneet pelkäksi viihteeksi? Oman mielipiteeni ehkä jo arvaat.