05/01/2021

Valokuvaaja myy tilannetajuaan ja kykyään olla läsnä – sosiaaliset taidot ovat kuvaajan käyntikortti

Millainen sinä olet, kun tapaat uuden ihmisen? Vastaus sisältää sen, mitä valokuvaaja myy työkseen. Sosiaaliset taidot ovat edellytys sille, että alalla menestyy. Sitä asiaa ei vain tule heti ajatelleeksi, kun etsii valokuvaajaa häihin tai hautajaisiin. Mietimme liikaa lopputulosta, vaikka meidän pitäisi miettiä keinoja, joilla se saavutetaan.

Richard Avedon ei olisi voinut ottaa maailmaankuuluja ja ikonisia otoksiaan Marilyn Monroesta, jos hän ei olisi saavuttanut kaunottaren luottamusta. Kyse on empatiasta, kyvystä kohdata toinen ihminen. Sitä taitoa ei voi oppia kirjoista, vaikka niitä lukemalla voi oppia kaikesta muusta. Kuten esimerkiksi siitä, kenen kanssa kannattaa keskustella politiikasta ja kenen kanssa tulevan viikonlopun säästä. Jään voi rikkoa monella eri tavalla.

Nyyti ry:n tuottamassa tekstissä muistutetaan, että sosiaalisiin taitoihin luetaan esimerkiksi kyky kuunnella, kysyä, antaa ohjeita ja keskustella vapaamuotoisesti. Nämä kaikki ovat sellaisia taitoja, joita valokuvaaja tarvitsee työssään. Tiedän monia kollegoita, joille sosiaaliset taidot ovat yrityksen tärkein myyntivaltti.

Sosiaaliset taidot ostetaan

Loppupeleissä me kuvaajat myymme elämänhistoriaamme ja kaikkia niitä kohtaamisia, jotka ovat johtaneet siihen, millaisia me olemme. Mitä enemmän on kohdannut erilaisia ihmisiä erilaisissa paikoissa, sitä paremmaksi valokuvaajaksi on todennäköisesti kehittynyt. Kuten lähes kaikessa muussakin, kyse on loppupeleissä ihmisbisneksestä. Jos valokuvaaja osaa luoda tilanteen, jossa kuvattava alkaa elää, hänen ei tarvitse koskaan ottaa pönötyskuvia.

Hyvän valokuvaajan sijaan sinun pitäisi etsiä hyvää ihmistuntijaa. Kaveria, joka tietää, missä tilanteessa on hyvä sulautua seinään ja milloin kannattaa elää kuvattavan kanssa samaa hetkeä. Mikään ei ole ikävämpää kuin huomata palkanneensa itselleen henkilökuvaajan, joka ei osaa toimia uudessa tilanteessa ja siirtää katseen omiin kenkiinsä. Kuvattavan tehtävä ei ole ohjata valokuvaajaa, päinvastoin.

Etsiessäsi itsellesi sopivinta valokuvaajaa, kiinnitä huomiota portfolion yksityiskohtiin ja kuvissa esiintyvien henkilöiden ilmeisiin. Ne paljastavat yleensä jotakin oleellista siitä, miten valokuvaaja näkee maailman. Jos pidät siitä näkemyksestä, valitse kyseinen kuvaaja ja ota hänet mukaan juhlimaan häitäsi tai avaamaan samppanjapullo purjeveneesi keulaan. Palkkaa kuvaaja, jonka voit esitellä parhaalle ystävällesi ilman epämiellyttäviä hiljaisia hetkiä.

Kahta samanlaista keikkaa ei tule. Kun kamerani eteen saapuu uusi ihminen, kaikki alkaa aina alusta. On minun tehtäväni hoitaa kohtaaminen niin, että siitä syntyy toivotunlainen. Yleensä aloitan hymystä.

Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Viisi syytä, miksi profiilikuva kannattaa päivittää tarpeeksi usein

Kun profiilikuva ei pysy ajan tasalla, sinua ei pahimmassa tapauksessa enää tunnisteta. Jos haluat välttyä tältä, kannattaa huolehtia oman nassukuvan säännöllisestä päivittämisestä. "Päivitin profiilikuvan viimeksi joskus kahdeksan vuotta sitten." Kuulostaako tutulta? Valokuvaajana kuulen tuon lauseen yllättävän usein. Profiilikuva on monesti ensimmäinen asia, jonka joku näkee sinusta verkossa – olipa kyse sitten LinkedInistä, Instagramista, yrityksen verkkosivuista […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Kuolema Vesalassa -podcast julkaistiin YLE Areenassa

22-vuotias Kimmo puukotettiin kotiinsa Itä-Helsingin Vesalassa maaliskuussa 1993. Tapaus jäi vuosien ajaksi pimentoon, kunnes kesäinen illanvietto Kalliossa muutti kaiken. Uusi Kuolema Vesalassa -podcast paljastaa ennen julkaisematonta tietoa selvittämättömästä henkirikoksesta. YLE Areenassa julkaistiin tänään podcast-sarja, jota olen työstänyt somepimennossa kaiken kaikkiaan jo yli vuoden päivät. Kaikki sai alkunsa Kallion kirjoittajakoulun illanistujaisissa toukokuussa 2023. Minä ja podcast-talossa […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koirista Itä-Helsinkiin – Tällainen oli yrittäjän vuoteni 2023

Palttiarallaa vuosi sitten julkaisin Koira haudattuna -projektistani maistiaiskuvia, joiden myötä käynnistyi loputtomalta tuntuva lumipalloefekti. Pallo vyöryy edelleen hitaasti eteenpäin ja kasvaa kerros kerrokselta suuremmaksi. Se tarkoittaa muutosta. Jos kuluneelle vuodelle pitäisi antaa nimi, se olisi Hundkarusellen. Vaikka kuluneet 356 päivää ovat sisältäneet lukuisia epämukavia hetkiä, en vaihtaisi tätä vyyhtiä pois. En jättäisi kuvaamatta niitä kuvia, […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää