Mistä tunnistaa hyvän henkilökuvaajan?

Jos haluaa pärjätä kuvajournalistina tai valokuvaajana muuttuvassa maailmassa, on oltava sosiaalista pelisilmää, yhteiskunnallista ymmärrystä ja sen verran yleissivistystä, että selviytyy niin virkamiesten kuin maanviljelijöiden seurassa.

Se ei riitä, että osaa painaa nappulaa ja laittaa automaattiasetukset päälle. Ammattikuvaajan tunnistaa siitä, että hän pärjää oudoissa ja muuttuvissa tilanteissa, eikä hämmenny pienestä. Jos kameran haltija omaa stand up -koomikon tilannetajun, hän osaa vastata ihmisten heittoihin ja kulkee tuntosarvet pystyssä kaikkialla. Hän on ihmiskuiskaaja, joka tulkitsee eleitä ja ilmeitä kuin nahkatuolissa istuva psykologi.

"Noin pieni tyttö, ja niin iso kamera!"

Siinä vain esimerkki lauseesta, jonka kuulen usein keski-iän ylittäneiden miesten suusta. Toivon, että jonakin päivänä osaan vastata tuohon niin, että saan vastapuolen ymmärtämään oman keskeneräisyytensä.

Olen kulkenut pitkän tien lehtikuvaajasta itsenäiseksi kuvajournalistiksi ja yrittäjäksi. Näiden vuosien aikana vastaani on tullut lukemattomia tilanteita, paikkoja ja ihmisiä, joiden myötävaikutuksella olen oppinut sen, mitä nykyään kutsun ammattitaidoksi. Siltikään en ole vielä valmis. Tässä ammatissa ei nimittäin tulla valmiiksi koskaan. Tulen ikuisesti olemaan keskeneräinen journalisti, joka oppii joka keikalta jotakin uutta. Se on myös syy, miksi aikoinaan rakastuin tähän alaan.

Jos valokuvaaja ei pärjää ihmisten kanssa, hän on entinen valokuvaaja. Luontoa ja tuotteita voi toki kuvata ujona tuppisuuna, mutta jos kuviaan aikoo myydä tai saada julkaistuksi, sosiaalisista taidoista ei varsinaisesti ole haittaa. Hyvä henkilökuvaaja tulee luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mikä johtaa siihen, että luonteva yhteiselo näkyy kuvista. Seuraavaksi kerron jippoja, joita ansioitunut henkilökuvaaja käyttää.

Viisi vinkkiä henkilöohjaukseen kuvissa

1. Ensivaikutelma tehdään heti kättelyssä. Jos valokuvaaja kohtaa kuvattavan vellikätenä, eikä katso vastapuolta silmiin, keikka alkaa kompuroiden. Yleensä jo ensimmäinen minuutti ratkaisee sen, onnistuuko kuvaaja saavuttamaan luottamuksen. Mahdollisuutensa menettää, jos sählää liikaa.
2. Mitä epävarmempi kuvaaja on tulevasta haastattelu- tai kuvaustilanteesta, sitä paremmin hänen kannattaa tehdä kotiläksyt. Käytännössä se tarkoittaa ennakkosuunnittelua, joka on perusta kaikelle toiminnalle. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen yleensä etukäteen ottanut selvää keikkapaikasta ja valon suunnasta. Toisinaan piirrän etukäteen luonnokset, joiden pohjalta lähden kuvia rakentamaan. Keikkapaikalle saavun aina etuajassa.
3. Kuvattava rentoutuu määrätietoisuudella. Mietin usein, että keikan jälkeen oloni on kuin lääkärillä, joka on juuri rokottanut potilastaan. "Pari kuvaa vielä, tämä on nopeasti ohi!" Annan nopeita ja täsmällisiä ohjeita, joilla pidän tilanteen hallussani.
4. Perustelen ja selitän, mitä teen. En piiloudu kameran taakse ja jätä kuvattavaa yksin, enkä ole vakavamielinen. Kuvaustilanteissa olen aina enemmän pelle kuin pönöttäjä. Rentoutan kuvattavan ensin tavallisilla rutiineilla, joista siirrymme vähitellen kohti kuvia, jotka näen mielessäni.
5. Keskity kuvattavaan. Mitä enemmän kuvaaja puhuu itsestään, sitä ikävämpää on kuvattavalla. Kuvaustuokio on pyhitettävä kuuntelulle, joten kohtelias kuvaaja on enemmän korvana kuin suuna. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa se, että kuvattavaa tai haastateltavaa ei kannata päästää johtamaan tilannetta.

Yllä mainittuja taitoja ei voi opetella ainoastaan oppikirjoista. Siksi ammattikuvaajan osaaminen syntyy pääasiassa keikoilla. Mitä enemmän on nähnyt, lukenut ja kokenut, sitä todennäköisemmin osaa asiansa.

Haluatko jutella aiheesta enemmän? Heitä viestiä [email protected]!