Tarkistat tietokoneen ruudulta, paljonko kello on. Joudut istumaan vielä kolme tuntia ennen kotiin pääsyä. Jatkat suorittamista, näyttelet kiireistä. Minä olen täällä vain töissä, ajattelet. Kävelet kahviautomaatille ja yrität nirhata aikaa. Haet katsekontaktia, mutta kaikki kollegat tuijottavat näyttöpäätteitä niin kuin sieltä tulisi loputtomasti kissavideoita. Sinulla ei ole mitään tekemistä, mutta kotiin lähteminen on kielletty. Olet kotiarestissa omalla työpaikallasi. Lakisääteinen kahdeksan tuntia, kiroat mielessäsi.
”Papereihin moni sekoo, elämä on karua, ihmiset numeroita, todellisuus tarua”, riimitteli Leskisen Juice. Vaikka elämme yhä enenevissä määrissä yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa, moni puutuu työtuoliinsa ja liimautuu siihen kiinni pullataikinan lailla. Helsingin Sanomien muutama vuosi sitten haastatteleman tutkijan mukaan boreout – eli työhön tylsistyminen – vaivaa kaikilla aloilla. Juutumme vanhoihin kaavoihimme kuin vinyylilevyn uriin. Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ei ole tilaa omille tunteille. Ihminen muuttuu numeroksi, jonka arvo mitataan sen perusteella, miten paljon hän tuottaa lisäarvoa toimitusjohtajan taskuun.
Maaret Kallio käyttää Lujasti lempeä -kirjassaan vertauskuvaa, jossa ihminen on kone. Kun heikko kone sammuu kesken työtehtävän, se poistetaan välittömästi kyseenalaistamatta muiden koneiden toimintaa. Voittajakoneet tunnistaa pysähtymättömyydestä, tunteettomuudesta, loputtomasta kiireestä, kaiken kestävyydestä ja verkostojen huomattavasta ohuudesta.
Olet enemmän kuin robotti
Mitä jos pysähtyisit hetkeksi? Sinähän et ole robotti. Sinulla on järkeä, tunteita, olotiloja, perimää, luonnetta ja elämää. Kuten Kallio kirjoittaa, yksikään meistä ei pysty suoriutumaan elämästä täydellisesti, eikä ihmisyydestä vailla ikävyyksiä. On turhaa peitellä puutteellisuuksia ja piilotella ihmisyyttä. On turhaa moittia itseään koneteknisten ominaisuuksien puutteesta, sillä epätäydellisyys kuuluu ihmisyyteen. Kun menemme virran mukana, piiloudumme kiireen taakse ja elämme sellaista elämää, jota meiltä odotetaan. Tommy Hellstenin mukaan ihminen juoksee siksi, että hän on kadottanut syvyytensä. Kun kadottaa syvyytensä, kadottaa samalla identiteettinsä ja tarkoituksensa.
Mies nimeltä Pekka J. Mattila nousi puheenaiheeksi Alaston totuus -nimisellä sarjallaan, jossa hän kannustaa ihmisiä tavoittelemaan omia unelmiaan. Mattilan kysymys kuuluu, onko meidät suunniteltu tekemään niin kuin kaikki muutkin tekevät, vai onko meidät suunniteltu nousemaan estradeille ja tekemään maailmasta parempi paikka?
Sankaruus on sitä, että uskaltaa järkyttää vallitsevaa horrosta. Sitä, että uskaltaa näyttää haavoittuvuutensa. Ei sankari ole se, jolla on nuhteeton ansioluettelo ja kiiltävimmät kengät. Ei sankari ole se, joka pärjää työyhteisössä yhtä tukevasti ja hiljaa kuin pahvi-Sauli. Sankari on se, joka tekee niitä juttuja, joita luulee, että ei voi tehdä.
Herää. Sinun ei tarvitse katsoa kelloa. Sinä voit olla sankari.
