Korona erottaa ihmiset toisistaan jopa saman katon alla. Suljettujen ovien takana sairastaminen on yksinäistä puuhaa, jota terveet eivät pääse näkemään.
The New York Times julkaisi 21. helmikuuta etusivullaan grafiikan, jonka mustat pisteet merkitsevät ihmishenkiä, jotka Amerikka on menettänyt koronapandemian seurauksena. Vuoden aikana lähes 500 000 yhdysvaltalaista on kuollut koronaviruksen vuoksi.
Luvun suuruuden ymmärtääkseen sitä voi verrata esimerkiksi Kaakkois-Asiaan tsunamiin, joka vei mennessään 230 000 ihmistä vuonna 2004. Maailmalla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut jo yli 2 miljoonaa ihmistä. Se on määrä, jonka hahmottamiseen tarvitaan muutakin kuin mustia pisteitä sanomalehden sivuilla.
Koronatilastot- ja luvut jäävät helposti tilastoiksi ja luvuiksi, jos virus ei kosketa omaa lähipiiriä millään tavoin. Viruksen kourissa kamppaillaan suljettujen ovien takana. Kun yrittää löytää valokuvia koronapotilaista, tulokset jäävät köyhiksi. Tämä seikka noteerattiin hiljattain myös Helsingin Sanomissa, jonka valokuvaaja Sami Kero kuvasi ja kuunteli koronaosastojen hoitajia ja lääkäriä heidän työvuoronsa päätyttyä. Tämän lähemmäksi koronapotilaita me emme pääse, ellemme ole hoitajia tai lääkäreitä.
Numerot, käyrät ja diagrammit alkavat kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun koronavirus iskee omalle kohdalle. Noin viikko sitten mieheni ilmoitti nukkumaan mennessään, että hänellä on outo olo. Sinä iltana emme vaihtaneet perinteisiä hyvänyönsuukkoja.
Hyvä niin, sillä pian ensioireiden jälkeen hänellä todettiin koronaviruksen brittivariantti. Sillä hetkellä, kun mieheni puhelimeen saapui positiivisesta testituloksesta ilmoittanut tekstiviesti, toinen meistä menetti terveytensä, toinen työnsä. Altistumisen johdosta jouduin 14 päivän karanteeniin, jonka myötä peruin kaikki sovitut keikkani. Se on pientä siihen nähden, mitä alakerrassa yskivä puolisoni käy tällä hetkellä läpi.
Koronavirus ei kysele lupia
Juuri ennen etelän hiihtolomia sosiaalisessa mediassa levisi parodiatilin twiitti, joka tiivisti monen ajatuksen: "Mahtaa ihmisiä vituttaa asua pääkaupunkiseudulla, kun jokaisella lomalla on päästävä oikein porukalla helvettiin sieltä."
Pari päivää sen jälkeen Kolarin kunta tiedotti, että Ylläksen alueella on voinut altistua koronalle muun muassa latukahvilassa, Jounin kaupassa, pizzeriassa ja pubissa. Tänään, 22. helmikuuta, astuivat voimaan tartuntalain muutokset, joiden myötä esimerkiksi kylpylöitä, kuntosaleja ja kauppakeskusten yleisiä tiloja voidaan sulkea. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan koske hiihtokeskuksia. Kaikkia korona ei vielä hetkauta.
Iltalehti raportoi juuri, miten eteläsuomalaiset "vyöryivät" Rukalle. Samaan aikaan, kun minä ja mieheni nökötämme neljän seinän sisällä ja googletamme, kauanko koronavirusoireet keskimäärin kestävät, hiihtolomalaiset valtaavat hankia pohjoisessa. Silmiemme eteen ilmestyy jatkuvalla syötöllä kuvia ihmisistä, jotka nauttivat vapaa-ajastaan kuin mitään pandemiaa ei olisikaan. Se on inhimillistä.
Vielä muutama viikko sitten kuuluimme siihen samaan porukkaan, vaikka noudatimme kaikkia suosituksia. Mieheni kävi lähes päivittäin 30 kilometrin juoksulenkeillä. Kovimpien pakkasten ajaksi hän kuitenkin päätti siirtää treenit sisätiloihin. Tuo peliliike saattoi olla virhe, jonka takia hyväkuntoinen kestävyysurheilija makaa nyt kuumehorkassa talomme alakerrassa, eikä luultavasti pysty urheilemaan moneen kuukauteen.
En ole katsonut miestäni silmiin viikkoon. Jos alakertamme seinillä olisi silmät ja korvat, kukaan meistä ei haluaisi ajaa 700 kilometrin päähän lomalle. Jos sanomalehden mustat pisteet muutettaisiin ihmisten nimiksi ja kuviksi, kukaan meistä ei tarjoaisi viruksen vastalääkkeeksi humpuukia ja hopeavettä.
