04/08/2021

Jollas on täynnä asuntoja, joista et ole koskaan kuullut – Näin syntyi lehtijuttu Matosaaren miljööstä

"Ai, täällä menee tällainen tie!" Se oli varmasti ensimmäinen ajatukseni, kun päädyin Jollaksessa sijaitsevan hotellin ja meren väliselle alueelle lähimatkailuun kannustavan blogitekstin perusteella. Kävelin Matosaarentietä pitkin eteenpäin ja mietin, miksi en ollut koskaan aikaisemmin vieraillut kyseisellä alueella. Toiselle puolelleni ilmestyi pitsihuviloita, toiselle kivitaloja. Suuntasin eteenpäin, kunnes eteeni aukesi Matosaaren miljöö.

Mitä pidemmälle kohti saarta suuntasin, sitä selkeämpää oli, että halusin tehdä alueesta lehtijutun. Vielä siinä vaiheessa en tiennyt tulevan tekstin näkökulmaa tai sen potentiaalisia haastateltavia. Tärkeintä oli tieto siitä, että olin löytänyt jonkun kiinnostavan äärelle. Seisoin merellisen Helsingin paalupaikalla ja katselin vastarannalle kohti Villingin saarta. Takanani oli tulipalossa tuhoutuneen Villa Sommarro -nimisen huvilan rippeet ja edessäni Krimin sodan aikainen puolustuspatteristo. Se oli historiaa, josta halusin tietää enemmän.

Kun pääsin kotiin, aloin heti töihin. Etsin suuren vimman voimin kaiken tiedon, mitä Matosaaresta ja kyseisestä Jollaksen alueesta löysin. Hyvin nopeasti kävi ilmi, ettei alueesta oltu liiemmin kirjoitettu. Ikään kuin kyseessä olisi ollut jokin salattu ja tarkoin varjeltu asuinalue ja yksityisomisteinen saari. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä vuoteen 1985 asti Matosaari oli ollut yksityisessä käytössä, kunnes Helsingin kaupunki osti sen. Nykyään kyseessä on kaikille avoin virkistysalue, jonne kenellä tahansa on vapaa pääsy.

Aluksi kuvittelin naiivisti, että saattaisin löytää haastateltavia Facebookin avulla. Tiesin, että paikallisilla oli aktiivisia Facebook-ryhmiä, joissa oli tuhansia ihmisiä. Laitoin Jollas-ryhmään kyselyä, eikä mennyt kuin hetki, kun sain ensimmäisen äkäiseen sävyyn kirjoitetun viestin: "Lähinnä kyseenalaistan, haluammeko mainostaa Matosaarta alueena. Juttu Hesarissa lisäisi varmasti näkyvyyttä, ja meillä on aika mukava ja suojaisa alue. Näkemykseni ja varmasti naapureidenkin näkemys on se, että pärjäämme loistavasti ilman ylimääräistä huomiota."

Viestin lähettänyt nainen tuskin osasi arvata, että kyseisistä lauseista oli hänen kannaltaan enemmän haittaaa kuin hyötyä. Viimeistään tuossa vaiheessa tiesin osuneeni kultasuoneen. Kun toimittajan työntekoa yritetään tällä tavalla kampittaa, penkominen vasta alkaa. Oli pakko nähdä vähän enemmän vaivaa.

Haastateltavat löytyivät postilaatikoiden avulla

Palasin Matosaarentielle tulostettujen paperilappujen kera. Vaikka kiinteistöjä ei ollut alueella muutamaa kymmentä enempää, pysyin optimistisena. Siinä vaiheessa olin jo myynyt juttuidean Helsingin Sanomille. Enää oli löydettävä haastateltava, mielellään useampi. Pudottelin haastattelupyyntölappusia Matosaarentien postilaatikoihin ja toivoin parasta. Ainakin olin tehnyt kaikkeni, vaikka mielessä piipahti myös epätoivo. Entä jos kukaan ei vastaa?

Muutamaa päivää myöhemmin puhelimeni soi, sitten tuli vielä sähköpostia. Nuo kaksi yhteydenottoa johtivat siihen, että pystyin aloittamaan jutun tekemisen. Olin riemuissani. Ensimmäisen haastateltavan, Henri Juvan, tapasin hänen purjeveneellään. Yrsa von Hertzenin kanssa sovimme tällit alussa mainitsemani hotellin eteen. Se haastattelurupeama kesti koko illan, sillä kerrottavaa riitti käytännössä koko aikuiselämän mittaiselta ajalta. Kuviakin otettiin – paljon. Olinhan tekemässä reportaasia, en henkilöjuttua. Halusin kertoa Matosaaresta, sen historiasta ja antaa äänen niille ihmisille, joilta kukaan muu ei vielä ollut kysynyt.

Tarkistuskierroksia, vanhoja valokuvia ja lukuisia kirjastoreissuja myöhemmin, juttu oli suunnilleen kasassa. Merkkejä kertyi liki 10 000. Se määrä ylitti tuplasti sen, minkä verran yleensä kirjoitan. Lopputulos julkaistiin Hesarissa toukokuun lopussa.

Mikä on tarinan opetus? Aina kannattaa olla utelias. Sen pituinen se tie.

Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Mitä vastuullinen koiran hankinta tarkoittaa 2020-luvulla?

Koiran hankinta on yksi elämän tärkeimmistä päätöksistä. Kun asian tekee huolella, välttää monet tyypillisimmistä ongelmista. Yksi hankki afgaaninvinttikoiran olohuoneen koristeeksi ja statussymboliksi, toinen bordercollien sohvakaveriksi. Molemmat tapaukset päättyivät siihen, että koiraparalle etsittiin hetken päästä uutta kotia lapsella puhjenneen allergian ja ajanpuutteen vuoksi. Me kaikki olemme kuulleet epäonnisia tarinoita siitä, kun koiran hankinta menee pieleen. Mistä […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Tällainen on hyvä valmistujaiskuva

Miltä näyttää onnistunut valmistujaiskuva? Lyhyesti: Sellaiselta, jota jaksaa katsoa piirongin päältä vielä vuosikymmentenkin päästä. Oma ylioppilaskuvani on kauhuesimerkki kuvasta, jota en muistele lämmöllä. Vuonna 2006 maailma näytti toisenlaiselta kuin nykyään, eikä kauppakeskusstudioissa ollut mitään ihmeellistä. Kävelit vain sisään ja odotit, kun tuntematon setäkuvaaja teki työtään. Siinä ei kulunut aikaa eikä purukumia. Kun nyt katson valmistujaiskuvaani, […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Näin syntyy onnistunut henkilökuva miljöössä

Hyvä henkilökuva on mielestäni sellainen, jota on mahdoton ottaa uudestaan. Siksi miljöö tarjoaa valokuvaajalle huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin staattinen studiotila, jossa saman kuvan voi ottaa uudestaan kerta toisensa jälkeen. Kun kuvaan studion ulkopuolella, jätän enemmän tilaa improvisoinnille, yllätyksille ja ennen kaikkea luovuudelle. Joskus se tarkoittaa sitä, että kuvan taustalle kävelee ohikulkijan koira. Joskus sitä, että […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää

Ota yhteyttä

    Jenna Lehtonen


    Toimitan kuvia ja tekstejä. Mielellään yhdessä.
    [email protected]
    +358 50 36444 80
    Itä-Helsinki
    Y-tunnus 2754766-3


    Rekisteriseloste ja tietosuoja

    Some