Hääväki pidättelee hengitystään ja katsoo sulhasta, joka katsoo morsianta. Hetkeen kukaan ei sano mitään. Hiljaisuuden rikkoo lause: ”Olet niin kaunis.” Nostan kameran silmieni eteen ja yritän peitellä kyyneleitäni. Katson etsimen läpi morsiusparin välistä katsetta ja liikutun entisestään.
Dokumentaarisena hääkuvaajana toimiessani tunnen itseni eräänlaiseksi vapaamatkustajaksi, kärpäseksi katossa. Ventovieraaksi, joka saa kahlita muiden ohikiitävät tunteet ja muuttaa ne kuviksi. Tärkeää ja vastuullista tehtävää ei kannata antaa kenen tahansa kameranhaltijan hoidettavaksi, kuten olen jo aiemmin täällä varoittanut.
Sanotaan, että suurin niistä on rakkaus. Lainatuimpia Raamatun kohtia suomalaisissa hääjuhlissa on korinttilaiskirjeen luku 13. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä ja niin edelleen, kaikki ovat tuon lorun kuulleet. Hääkuvaajan roolissa olen päässyt kuulemaan myös Johanna Kurkelaa ja Eino Leinoa sen verran, että uskallan väittää niiden olevan yhtä suosittuja hääelementtejä kuin hokema: ”Meidän häät eivät ole sellaiset perinteiset.”
Kaikkien parien tarina on erilainen, eikä koskaan tule toisia samanlaisia häitä. Olen etuoikeutettu päästessäni kuulemaan noita tarinoita. Toimittajaminäni herää henkiin ja muutun entistä uteliaammaksi, kun morsian muistelee ensimmäistä kohtaamistaan tulevan aviomiehensä kanssa. Joskus on tavattu teinibileissä, toisinaan työpaikalla. Rakkaus voi yhtä hyvin löytyä Tinderistä tai koulunpenkiltä.
Häävalokuvaaja on töissä, ei juhlimassa
Hääkuvaajan pestissä törmään silti toistuvasti asioihin, jotka pysyvät häistä toisiin...Ensinnäkin, joku tulee aina huomauttamaan jotakin kamerastani. ”Sinullapa on iso kamera, sillä saa varmaan hyviä kuvia” -lause on peruskauraa. Toinen on: ”Taidat olla ihan ammattilainen.” Pätijät ovat ihan oma ryhmänsä. He tulevat luennoimaan sinulle aukoista ja suljinajoista.
”Huomasitko, miten ihana koriste hääkakussa oli?” Huomauttelijat tulevat kertomaan sinulle yksityiskohdista, jotka todennäköisesti olet kuvannut jo tunteja sitten. Hyväntahtoisuuttaan, tietenkin. Miljoonaan kertaan kuultuja heittoja ovat myös: ”Sinun kamerasi menee pilalle, kun minua kuvaat”, ”Photoshoppaa minut sitten kauniiksi” ja ”Kalliilla kameralla saa hyviä kuvia.”
Kuvaajana moisiin heittoihin on yksinkertaisesti pakko tottua, sillä niitä kuulee loputtomiin – keikoilta toiseen. Etenkin, jos satut olemaan nuorehko nainen. Seksistisiä heittoja kantautuu korviin naispuolisena kuvaajana itse asiassa niin usein, että aiheesta on tehty jopa gradu.
Silti kaikista varmin tapa ärsyttää kuvaajaa, on ilmestyä kesken kuvaustuokion hänen kameransa viereen ottamaan kuvia vaikkapa kännykällä. Syntyy tilanne, jossa puoli sukua katsoo ammattilaisen kameraan ja toinen puoli Merja-tädin puhelimeen. Yleensä siinä kohtaa lasken oman kamerani ja lopetan kuvaamisen siksi aikaa, että Merja-täti ymmärtää, mitä juuri keskeytti.
Hääkuvaaja palkataan paikalle. Hänelle maksetaan luovuudesta, nopeasta ajattelusta, ideointikyvystä ja sosiaalisista taidoista. Miksi ihmeessä antaisit Merja-tädille mahdollisuuden häiritä ammattilaisen työtä?
Terapeutti Tommy Hellsten toteaa kirjassaan Saat sen mistä luovut, että rakkaus vaalii heikkoutta. Rakkaus kunnioittaa ihmisen persoonaa niin syvästi, että se antaa ihmisen olla sellainen kuin hän on. Tätä ajatusta voisi vapaasti soveltaa esimerkiksi luottamalla kuvaajaan. Luottamalla siihen, että rungon takana piileskelee ihan tavallinen ihminen, joka on syönyt aamupalaksi puuroa ja liikuttuu kuullessaan: ”Tahdon.”
