Näin minusta tuli kuvajournalisti

Olin se pieni tyttö, joka kirjoitti ystäväkirjoihin vasemmalla kädellä, että isona minusta tulee taiteilija. Ala-asteella rakastin piirtämistä. Valkoisiin papereihin ilmestyi yleensä kissoja ja koiria. Myöhemmin yläasteella etenkin jälkimmäisiä ilmestyi niin paljon, että opettajani kysyi, voisinko välillä piirtää muutakin. Katselin paljon kuvia. Olin kiinnostunut kaikesta visuaalisesta. IRC-galleriaan kirjauduin ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana. Viimeistään tuolloin ymmärsin, että tarvitsen […]

Lue
Ahdistaako työ? Yrittäjäksi ryhtyminen voi ratkaista ongelmasi

Yksi haaveilee kesäloman pakettimatkasta, toinen joutilaista eläkepäivistä. Istun vieressä ja kuuntelen. Yritän pitää suuni kiinni, mutta jossain kohtaa huomaan paasaavani unelmista ja intohimosta. Tuntuu kuin puhuisin kuolinvuoteella makaaville senioreille, vaikka kumpikaan kuulijoista ei ole vielä millään mittareilla ylittänyt mummorajaa. Mummutautisia he kuitenkin ovat – fyysisesti terveitä mutta henkisesti rajoittuneita. He valittavat kiireestä, syyttävät ulkopuolisia omasta […]

Lue
Freelancer-työssä on opittava nauttimaan epävarmuudesta

Siellä hän jo koputtaa ovea. Vanha tuttu toveri, ystävä nimeltä Epävarmuus. Keitän aamukahvit tuolle Muumilaakson mörön näköiselle harmaalle hahmolle, joka istahtaa viereeni kuin rapsutuksia kerjäävä koira. Tervetuloa vaan, sinä olet täällä taas. Hyväksyn hänen läsnäolonsa hiljaa mutta päättäväisesti. Olimme erossa peräti puoli vuotta,  lopulta en enää pysynyt elää ilman häntä. Ja nyt kun hän on […]

Lue
Hyppy tuntemattomaan kannatti – yrittäjyys on parasta, mitä olen itselleni antanut

”Vaikka olisin hakenut teille kuun taivaalta, ette olisi huomanneet sitä. Minusta tuntuu, että sinulla ei ole aavistustakaan siitä, kuka olen tai mitä olen täällä tehnyt.” Nainen katsoo esimiestään silmiin ja yrittää keksiä lauseita, joilla kuvailla kuukausia kestänyttä turhautumistaan. Puoli vuotta sitten olotilani muistutti kaarnalaivaa. Seilasin airottomana merellä, jota en tuntenut omakseni. Huonoina hetkinä hoin itselleni, […]

Lue

Ota yhteyttä

    Jenna Lehtonen


    Toimitan kuvia ja tekstejä. Mielellään yhdessä.
    [email protected]
    +358 50 36444 80
    Itä-Helsinki
    Y-tunnus 2754766-3


    Rekisteriseloste ja tietosuoja

    Some