Juttunäyte: Pitkän linjan yksityisetsivä Markku Savolainen,75, on narauttanut huijareita ja pettäjiä monen vuosikymmenen ajan. Mysteerit vetävät edelleen puoleensa, vaikka virallisesti mies on jo eläkkeellä. Tämä juttu on julkaistu alun perin Hymy-lehdessä 2020.

Lentovirkailija, poliisi, vakuutusyhtiön piirimyyntipäällikkö ja yksityisetsivä ovat kaikki titteleitä, joita Markku Savolainen on työurallaan käyttänyt. Niistä viimeisin on se, josta mies parhaiten tunnetaan. Suomen yksityisetsivä- ja lakitoimistoliiton varapuheenjohtaja perusti oman etsivätoimiston vuonna 1984. Nykyään hän on virallisesti jo eläkkeellä, mutta kyselyitä tulee yhä tasaiseen tahtiin. 

Yksi pettää puolisoaan, toinen esittää työkyvytöntä ja kolmas etsii isäänsä. Nämä ovat tyypillisiä tapauksia, joihin yksityisetsivän eli dekkarin työssä törmää. Vakuutuspetokset, kuolinpesäselvitykset, testamenttien väärennökset ja avioerot ovat kaikki Savolaiselle tuttuja juttuja. Hän tietää, millaista on herätä keikalle neljältä aamulla, penkoa roskiksia, käyttää nappikameraa tai maata tuntikausia metsässä kyttäämässä kohdetta.

Helsingin Lauttasaaressa kasvanut Savolainen kertoo, että hän perusti kaverinsa kanssa oman Musta lukki -nimisen salapoliisikerhon taloyhtiön kellariin jo 1950-luvulla.

"Tärkeintä oli, että saimme kokoontua salaa ja kirjoittaa kynttilänvalossa vihkoon kaikkia jänniä juttuja."

Tavalla tai toisella tuo lapsuuden leikki on jatkunut Savolaisen kohdalla jo vuosikymmeniä. Kipinän uralle antoi luultavasti oma isä, joka työskenteli aikoinaan sekä poliisin että luottotarkastajan tehtävissä. Keikkoja riitti myös pojalle, joka teki uransa alkuaikoina isälleen hommia muutaman vuoden ajan ja kiersi pitkin Suomea etsimässä sekä haastattelemassa ihmisiä.

"Asiakkaat eivät olleet kovin tyytyväisiä, kun löysin sen, mitä he omistivat. Oli joku jakamaton maatilapesä, ja kun se meni vasaran alle, tuli luja lähtö jostakin."

Savolaisen mukaan hänen vaimonsa on viime vuosina vihjaillut kokonaan eläkkeelle siirtymisestä, mutta  toistaiseksi mies on pitänyt kiinni vanhoista rutiineistaan.

"Kyse on poikamaisesta jännityksen hakemisesta. Saan tyydytystä, kun asiat selviävät ja juttu paljastuu."

Moista perustelua on helppo ymmärtää kodissa, jonka kirjahyllyt ovat täynnä dekkareita. Ihmisten taustojen penkominen ja vakoilu tuovat jännityskirjojen lisäksi mieleen myös Sudenpentujen käsikirjan klassikkoniksit. Niistä on ollut viime aikoina apua.

Savolainen kaivaa kansioistaan monisteita, jotka antavat osviittaa hänen eläkepäiviensä yhdestä työmaasta. Pitkän linjan etsivä nimittäin luotsaa mökkipaikkakunnallaan, Konnevedellä, koululaisten omaa salapoliisikerhoa. Näyttää olevan niin, että sormenjälkien tutkiminen ja suurennuslasin käyttäminen kiinnostavat tietyn ikäisiä sukupolvesta toiseen. Mysteerit eivät vanhene, vaan ne kiehtovat uteliasta mieltä.

Vaihtovaatteita ja vuokra-autoja

Hyvältä yksityisetsivältä vaaditaan monenlaista osaamista. Jos ei esimerkiksi ole perillä tietyistä rikoslain pykälistä, voi tietämättään sortua kotirauhan rikkomiseen tai salakatseluun. Vaikka kirjastot, uimahallit ja kaupat ovat julkisia paikkoja, joissa lain mukaan saa kuvata, vartijat ja henkilökunnan jäsenet ovat monesti olleet kameraa käyttäneen Savolaisen kimpussa kyseisissä paikoissa. Yksityisetsivä kuitenkin tietää oikeutensa ja tuntee pykälät.

Lain noudattamisen lisäksi alalla toimivien työskentelyä määrittää etiikka. Kaikki keikkapyynnöt eivät ole moraalisesti houkuttelevia. Hälytyskellot voivat soida esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa vainoharhainen asiakas kuvittelee, että häntä vakoillaan tai salakuunnellaan. Maniasta ja pelkotiloista rahastaminen ei tunnu oikealta.

"Kun huomaat, että tämä menee överiksi, ei ole oikein rahastaa."

Vuosien saatossa Savolainen on istunut autossa satojen kilometrien matkoja ja seurannut eri ihmisiä etelästä pohjoiseen. Etsivän työssään hän ei ole koskaan jäänyt verekseltään kiinni, vaikka on saattanut seurata samaa henkilöä monen kuukauden ajan. Pettäjien lisäksi hän on paljastanut monia valehtelijoita, joiden työkyky on ollut väitettyä parempi.

Taktisia keinoja tai ammattisalaisuuksia ei herkästi paljasteta ulkopuolisille, mutta prepaid-liittymät, vuokra-autot ja vaihtovaatteet lukeutuvat yksityisetsivän oleellisuuksiin. Tärkeintä on sulautua massaan ja toimia mahdollisimman huomaamattomasti. Jos tulee nähdyksi, ihmismieleen jäävät erikoisuudet. Siksi etsivä ajaa mieluummin harmaalla Toyotalla kuin kultaisella Porchella. 

Virheitä sattuu myös alan konkareille. Joskus Savolainen on lipsauttanut ammatistaan henkilölle, joka on kertonut siitä seurannan alla olleelle kohteelle. Kerran tutkintalaukkuun päätyi väärää sormenjälkijauhetta, joka tuhosi paperin, josta näyte piti ottaa.

"Jos pelkää virheitä, ei voi koskaan onnistua. Pitää uskaltaa tehdä. Mottoni on, että pitää tehdä oikeita asioita, eikä vain asioita oikein."

On toimeksiannosta kiinni, voiko yksityisetsivä ilmoittaa ammattinsa. Joskus se onnistuu, joskus ei. Vuosien varrella Savolainen on toisinaan joutunut keksimään peitetarinan, esittämään satunnaista koiranulkoiluttajaa tai pyytämään ohikulkijalta apua.

Kaikki toimeksiannot eivät automaattisesti johda läpimurtoon. Jotkut asiakkaat eivät ymmärrä, ettei puolisoa vakoilla päiväkausia ilmaiseksi. Etsintä päättyy, jos siitä ei ole varaa maksaa. On niitäkin tapauksia,  jolloin henkilöä on vaan kertakaikkisen mahdoton löytää. Kerran Savolainen yritti löytää väliamerikkalaista kitaristia, joka oli vieraillut Suomessa.

"Soitin kaikki rock-bändit ja muusikot läpi. Me pengoimme ja pengoimme. Saimme tietää, että hän oli asunut jonkun luona Lauttasaaressa, mutta mies ei ollut kirjoilla missään. Siinä kaikki."

Lopulta tapaus jäi auki.

Muuttuvat käytännöt

Kun yksityisetsivän ammattia haluaa harjoittaa virallisesti, tekijällä on oltava voimassa oleva vartijakortti ja Poliisihallituksen myöntämä turvallisuusalan elinkeinolupa. Ennen vuotta 2002 kaikkien virallisesti alalla toimivien etsivien nimet olivat rekisterissä. Yksityisetsiväasetus määritteli toimintaa, ja luvan ammatin harjoittamiseen myönsi lääninhallitus. Kun omaan etsiväkorttiinsa sai leiman, taskussa oli virallinen lupa toimia etsivän työssä.

Nykyään tilanne on toisenlainen. Savolaisen mukaan voimassaoleva laki palvelee paremmin isoja vartiointiliikkeitä kuin yksityisiä etsiviä. Hän ihmettelee, miksi yksityisetsivän ammattinimikettä ei ole suojattu lailla.

"Luulisi poliisia kiinnostavan, ketkä tutkivat toisten ihmisten asioita. Etsiville pitäisi olla oma rekisteri, ja toiminnan pitäisi olla luvanvaraista. Nyt kaikilla vartiointiliikkeillä on oikeus suorittaa rikosten paljastamiseen liittyvää tutkintatyötä, mutta ei siellä ole sellaista samanlaista ammattimaista otetta kuin meillä yksityisetsivillä."

75-vuotiaalla Savolaisella vartijakortin voimassaoloaika on jo päättynyt, mutta hän saa edelleen tehdä sellaista selvitystyötä, joka ei liity rikosten paljastamiseen. Se voi olla esimerkiksi taloudellisia selvityksiä tai mustasukkaisuusseurantaa. Hän kertoo, että toimeksiantoja tulee hänelle tällä hetkellä etenkin ulkomailta, sillä Savolainen on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka kuuluvat etsijöiden maailmanjärjestö WAD:in jäseniin. Konkari ohjaa useimmat kotimaan keikat perustamalleen yritykselle, jossa hän toimii edelleen seniorikonsulttina.

"Henkilöetsintää ja taloudellisia juttuja on paljon. Taustaselvityksiä tehdään maailmanlaajuisesti sekä yrityksistä että yksityishenkilöistä."

Puheissaan Savolainen vertaa menneitä tähän päivään. Nyt tietoa ei kuulemma saa edes seurakunnilta, eikä Puolustusvoimilta. Ihmisillä on turvakieltoja, ja monet rekisterit ovat muuttuneet avoimista suljetuiksi. Uudistunutta venerekisteriä Savolainen kuitenkin kehuu. Sen avulla hän on voinut avioerotapauksissa selvittää esimerkiksi sen, onko vene myyty ennen vai jälkeen eron.

Savolaisen mukaan digitaalisuus ja sosiaalinen media ovat osaltaan helpottaneet työskentelyä, mutta samaan aikaan kiristynyt yksityisyyden suoja on osaltaan hankaloittanut tiedon äärelle pääsemistä. Vielä 1960-luvulla oli mahdollista kävellä talonmiehen luo ja pyytää tältä talonkirjaa nähtäväksi. Yhdellä vilkaisulla sai selville asukkaiden puhelinnumerot, syntymäajat ja lasten lukumäärän. 

"Kerran menin Turussa osoitetoimiston johtajan luo ja kerroin, että kädessäni on nippu asiakkaita, jotka pitäisi löytää. Hän sanoi, että mene vaan sinne penkomaan, mutta älä katso vangitsemispäätöksiä. Kaikkihan siellä näkyi."

Toisin on tänään.

Teksti ja kuvat: Jenna Lehtonen