28/05/2019

Parhaat hääpaikat valokuvaajan näkökulmasta

Valolla on väliä. Suomi on tuhansien hääpaikkojen maa, josta löytyy tiloja jokaiseen makuun. Yksi asia, mitä tuleva hääpari ei aina muista miettiä, on vallitseva valo. Jos kysyt asiasta valokuvaajalta, parhaat hääpaikat tunnistaa valosta.

Mikäli aiot mennä naimisiin pimeässä kellarissa, älä odota saavasi hempeän vaaleita valokuvia. Ammattikuvaaja pärjää pääsääntöisesti missä tahansa paikassa, mutta hänen työtään voi helpottaa valitsemalla hääpaikan, johon tulvii luonnonvaloa. Vuodenaika ja sää toki vaikuttavat valon määrään yhtä paljon kuin kellonaika, mutta omilla valinnoilla pystyt edesauttamaan sitä, että saat unelmiesi hääkuvat.

Mitä enemmän hääpaikassa on keltaista keinovaloa ja pimeyttä, sitä enemmän valokuvaajan valintaan kannattaa panostaa. Palkkaamalla ilmaisen amatöörikuvaajan tai harrastajan, et voi koskaan olla varma lopputuloksesta.

Harva hääpari katuu sitä, että palkkasi häihinsä ammattikuvaajan, mutta aika monet katuvat sitä, miksi valitsivat halvimman tai ilmaisen vaihtoehdon. Parhaassa tapauksessa löydät ammattikuvaajan ja hääpaikan, jossa valo lankeaa niin morsiusparin kuin vieraiden kasvoille. Jos paikan valitseminen tuntuu liian haastavalta, kukaan ei estä kysymästä mielipidettä myös kuvaajalta.

Tästä postauksesta löydät vinkkejä paikoista, joita et ehkä vielä tunne. Koska Venuu tarjoaa kattavan listauksen eri hääpaikoista, listaan tähän alle asioita, joita kannattaa ottaa huomioon tilaa valitessa.

Ota nämä viisi asiaa huomioon, kun valitset hääpaikkaa

1. Miten tila on valaistu?

Onko paikassa isot ikkunat ja paljon luonnonvaloa? Jos on, kuvaaja kiittää sinua. Keltainen keinovalo ei yleensä imartele ketään, eikä suoran salaman käyttäminen istu vallitseviin häätrendeihin. Jos mahdollista, valitse hääpaikaksesi mahdollisimman valoisa tila.

Messukylän työväentalo

Messukylän työväentalossa Tampereella on isot ikkunat, joista tulvii valoa. Kuva: Jenna Lehtonen

Kallahdenranta, häät

Merellinen miljöö on monen hääparin mieleen. Kuva: Jenna Lehtonen

Häät Villa Haka, Munkkiniemi

Villa Haka Munkkiniemen rannassa on varma valinta niille, jotka haluavat juhlia meren lähellä. Kuva: Jenna Lehtonen

2. Millainen hääpaikan miljöö on?

Jos sää ei suosi, tarjoaako tila puitteet potrettikuvien ottamiseen? Onko vieressä luontoa tai urbaania maisemaa, joka miellyttää teitä? Hääpotrettien ottamiseen jää yleensä niukasti aikaa, joten mitä lähempänä hääpaikkaa kuvat voidaan ottaa, sen enemmän säästät aikaa.

Hedåsen -juhlasali Sipoo

Hedåsen -niminen juhlasali Sipoossa sijaitsee rauhallisessa metsämiljöössä, joka tarjoaa vehreät puitteet potrettikuvaukseen. Kuva: Jenna Lehtonen

Juhlatila Björkhem, häät

Juhlatila Björkhemin piha-alue sopii hyvin erilaisiin kuvauksiin. Kuva: Jenna Lehtonen

3. Onko paikassa mahdollisuus kuvata ylhäältä alaspäin?

Monet haluavat häistään ryhmäkuvan, jossa näkyvät kaikki vieraat. Mitä korkeammalle kuvaaja voi kiivetä, sitä laajemman joukon hän voi ikuistaa. Portaat mahdollistavat usein myös sen, että kuvaaja voi toimittaa teille monipuolisemman lopputuloksen, kun kuvakulma on poikkeuksellinen.

Ravintola Hima & Sali

Kaapelitehtaan Hima & Sali -ravintolassa kuvaaja voi kivuta portaita pitkin ylös. Kuva: Jenna Lehtonen

Hääbingo

Luonnonvalo on monen kuvaajan luottopakki. Kuva: Jenna Lehtonen

Häät ravintola NJK:ssa

Helsingin edustalla sijaitseva ravintola NJK tarjoaa valokuvaajalle monipuoliset puitteet. Kuva: Jenna Lehtonen

4. Millaiset pinnat hääpaikassa on?

Valokuvaajalle on etua siitä, jos hääpaikka tarjoaa taustoja, joita voi hyödyntää kuvauksessa. Ota huomioon, että heinäladossa syntyy erilaisia kuvia kuin esimerkiksi tehdasmiljöössä. Katso ympärillesi ja mieti, mitkä ovat tilan parhaat seinät, joita voi käyttää kuvauksessa apuna. Tiiliseinät, värikkäät tapetit, hirsirakenteet, isot kivet ja maalatut ovet ovat aina plussaa. Etenkin silloin, kun niihin osuu kaunis valo.

Hääkengät

Kuvaaja voi hyödyntää kuvissa tilan kaikkia pintoja. Kuva: Jenna Lehtonen

Hääkoristelu

Koristelulla on oleellinen osa siinä, millaisia kuvia paikasta saa. Kuva: Jenna Lehtonen

Hääpotretti

Värikkäät seinät tuovat kuviin erinomaisen lisämausteen. Kuva: Jenna Lehtonen

5. Voiko kuvaaja liikkua paikassa vapaasti?

Hääkuvaajan tehtävä on olla mahdollisimman huomaamaton. Siksi täyteen ahdettu tila ja kapeat käytävät eivät varsinaisesti helpota hänen työtään. Mitä enemmän paikka tarjoilee niin sanottuja kuvausspotteja, sitä parempi. Moni kuvaaja kantaa mukanaan painavaa reppua ja arvostaa sitä, jos paikasta löytyy suojaisa paikka, jossa voi säilyttää kuvauskalustoa päivän ajan.

Hääjuoma

Paras hääpaikka on aina parinsa näköinen. Kuva: Jenna Lehtonen

10 valoisaa suosikkipaikkaani Etelä-Suomessa

1. Oitbackan kartano

2. Ravintola NJK

3. Villa Andania

4. Ravintola Story

5. Pyynikin Panimo

6. Puotilan Kartano

7. Ravintola Piha

8. Sofia Future Farm

9. Ravintola Periscope

10. Villa Wivi

P.S. Kuvaan itse vain muutamat häät vuodessa, joten jos kaipaat vielä valokuvaajaa, ota yhteyttä ajoissa.

 

Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Kennelliitto palkitsi kasvattajan, joka tuottaa maailmaan sairaina syntyviä koiranpentuja

Mopsikasvattaja Nina Suorsa palkittiin tammikuussa Kennelliiton Vuolasvirta-palkinnolla, joka on kuin tuulahdus menneisyydestä. Tiedätkö, miltä mopsista tuntuu vetää henkeä ennen sierainten avarrusleikkausta? Toisin kuin normaalikuonoiset koirat, monet brakykefaaliset eli lyhytkuonoiset koirat eivät yritä päästä leikkauksen jälkeen hengitysputkesta eroon. Päinvastoin, ne viihtyvät putki suussa. Silloin nämä koirat saavat elämänsä ensimmäistä kertaa kunnolla happea. Jos haluat demonstroida mopsin […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koirista Itä-Helsinkiin – Tällainen oli yrittäjän vuoteni 2023

Palttiarallaa vuosi sitten julkaisin Koira haudattuna -projektistani maistiaiskuvia, joiden myötä käynnistyi loputtomalta tuntuva lumipalloefekti. Pallo vyöryy edelleen hitaasti eteenpäin ja kasvaa kerros kerrokselta suuremmaksi. Se tarkoittaa muutosta. Jos kuluneelle vuodelle pitäisi antaa nimi, se olisi Hundkarusellen. Vaikka kuluneet 356 päivää ovat sisältäneet lukuisia epämukavia hetkiä, en vaihtaisi tätä vyyhtiä pois. En jättäisi kuvaamatta niitä kuvia, […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koira haudattuna -podcast etsii mainostajia kolmannelle kaudelle, haluatko mukaan?

Wuh, huh! Etsin mainostajia Suomen kuunnelluimmalle koirapodcastille. Haluatko lisätä yrityksesi tunnettuutta koiraihmisten keskuudessa tai kertoa uudesta tuotteesta podcastin kuuntelijoille? Lue lisää, mistä oikein on kyse. Koira haudattuna on koiramaailman epäkohtiin keskittyvä podcast, jonka toimittamisen aloitin tämän vuoden tammikuussa. Podcast syntyi eräänlaisena sivutuotteena samaa nimeä kantavalle apurahaprojektille, jonka lopputulos julkaistiin kesällä osoitteessa www.koirahaudattuna.fi Ensimmäiset Koira haudattuna […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää

Ota yhteyttä