Tasavallan presidentin kanslia julkaisee Twitterissä kuvan, jonka yhteydessä kerrotaan: ”Media odottaa jo presidentti Putinin saapumista hotelli Punkaharjun pihalla.” Kyseessä on niin sanottu lokkikeikka, jossa kuvaajalauma odottaa kohdettaan kuin taivaalla liihottavat keltanokat toriranskalaisia. Tunnistan kuvasta ensimmäisenä vanhat työtoverini, mutta tunnistamisoperaation päätteeksi kasvoilleni piirtyy kiristynyt ilme. Miksi löydän kuvasta vain kolme naista? Onko politiikka liian kova aihe ihmisille, jotka mielletään tyypillisemmin emotionaalisiin hoiva-ammatteihin? Miksi työhönsä leipääntyneiden setien tilalle ei palkata nuoria naisia, joilla on rohkeutta, kunnianhimoa, sinnikkyyttä ja pokkaa enemmän kuin eläikeikää lähestyvillä olueen taipuvaisilla punaposkisilla ukoilla, jotka pahimmillaan odottavat huoltoaseman pullamössäkahveja enemmän kuin Putinia?
Elisabeth Rehn kertoo tuoreessa Me Naiset -lehdessä, että häntä kismittää, miten määrätietoisia naisia härnätään. ”Kun toimin ensimmäisenä naisena puolustusministerinä, minua yritettiin kovasti kampittaa. Kieli valuen odotettiin, että milloin munaan oikein kunnolla. Paavo Väyrynen yritti saada minua erilaisiin ansoihin, mutta ei onnistunut. En mokannut sitten kuitenkaan”, Rehn sanoo.
Mediassa vahvoja ja älykkäitä naisia ylistetään, palvotaan ja ihannoidaan, mutta työelämässä totuus on toinen. Naiset ovat päässeet holhouksen alta ja tulleet työelämään omin luvin, mutta sukupuoleen liittyvät odotukset ja normit ovat pysyneet vuosikausia hätkähdyttävän samoina, kuten esimerkiksi tästä jutusta selviää. Viime viikolla jouduin vastaamaan keski-iän ylittäneelle miehelle, joka testasi tiedänkö, millä kameralla kuvaan. Seksismi ja ahdistelu ovat klassisia mekanismeja, joilla pyritään palauttamaan normatiivinen valtajärjestys.
”Halutaan sellaista kilttiä”
Viena Kytöjoki on tutkinut tuoreessa gradussaan kuvajournalistin työtä sukupuolen näkökulmasta. Tutkimuksessa todetaan, että kuvajournalismin miestapaisella ja maskuliinisella historialla on yhä vaikutuksensa tämän päivän työssä ja siinä, miten kuvajournalismia tehdään, ja millaisia ominaisuuksia kuvajournalismissa arvostetaan. Journalismi nähdään usein sukupuolineutraalina instituutiona, mutta arvostetun journalismin painopiste on klassisesti ollut maskuliinisiksi mielletyissä kovissa aiheissa, kuten politiikassa ja taloudessa. Gradusta selviää, että journalismin alalla kiukkuiset ja kykenevät nuoret miehet kyllä huomataan, nostetaan ja autetaan eteenpäin, mutta kukaan ei ole kiinnostunut kiukkuisesta nuoresta naisesta. Eräs Kytöjoen haastateltavista kertoo: ”Kuvatoimituksen esimies on humalassa sanonut jossain juhlissa, ettei hän palkkaa kuin hiljaisia naisia, sellaisia, jotka eivät vastusta koskaan, eivätkä sano omia mielipiteitään. Että halutaan sellaista kilttiä. Naisen paikka journalismissa on olla sellainen hiljainen ja kiltti, eikä saa olla kovaääninen.”
Kytöjoki jatkaa: ”Kuvajournalismin historia on miesten historiaa. Lehtikuvan ja kuvajournalismin maailma valokuvaamisen yhtenä osa-alueena on pitkälti miestoimijoiden näyttämö, minkä havaitsee jo, kun käy läpi alan historiaa valottavia teoksia. Lehtikuvaa esitteleviä teoksia selatessa huomaa, ettei kuvaajamestareiden joukossa mainita juuri lainkaan muita kuin miesoletuksellisia toimijoita. Ammattikuntaan viittaavat leikkimieliset synonyymit niin ikään korostavat miehistä kumppanuutta.” Puhutaan oppipojista, oppi-isistä, alan keulamiehistä, rivimiehistäja ammattiveljistä. Gradussa viitataan Caj Bremerin muistelmista löytyvään kuvaan vuodelta 1955, jossa joukko lehtikuvaajia ikuistaa Miss Eurooppa -kandidaatteja. Kuvasta löytyy yksi oletuksellinen nainen, jonka nimi ei ole tiedossa, vaan kuvatekstissä lukee ”tuntematon naiskuvaaja”. Kytöjoen mukaan muiden kuin miesten ahdas tila kuva-alalla ei johdu biologiasta eikä sattumasta, vaan kulttuurista ja sosiaalisista suhteista. Tämä johtaa siihen, että naisten on hankalampaa löytää tilaa ja oikeutusta alalla työskentelyyn.
Seuraavan kerran, kun presidentin kanslia julkaisee Twitterissä kuvan median edustajista, toivon näkeväni otoksen eturivissä yhtä paljon naisia kuin miehiä. Kuten Kytöjoen gradussa todetaan, kuvajournalistin ammatissa on kautta aikojen toiminut (ikääntyviä) miehiä, joten normin rikkominen on hankalaa, mutta se ei ole mahdotonta. Ennen kaikkea se on tarpeen.
