Töitä vältellään näyttelemällä kiireistä – Teatteri uppoaa lähes kaikkiin

Kännykässäni on 404 muistiinpanoa. Sleep Cycle -sovelluksen mukaan heräsin viime yönä joskus kolmen ja neljän välillä. Muistan miettineeni jotakin työhön liittyvää, mutta sen tarkemmin en enää pääse yöllisen asiani äärelle. Sain sovittua jatkotreffit nukkumatin kanssa, vaikka harkitsin vakavasti aamukahvin keittämistä poikkeuksellisen varhain. Ilman unta mieleni sanoisi itsensä irti. Jos eläisin Aristoteleen ajan Kreikassa, aivoni toimisivat tismalleen samalla tavalla kuin nyt. Ongelmat olisivat vain erilaisia.

Sain hiljattain päätökseen Juha T. Hakalan kirjoittaman Luova laiskuus -nimisen opuksen. Kirja oli nimensä mukaan muistutus siitä, että aivomme tarvitsevat toisinaan myös luuhailua ja inhimillistä lepoa. Hakala muistuttaa, että vajaassa 10 000 vuodessa olemme siirtyneet keräilytaloudesta sykähtelevään, tempoilevaan, häiriöherkkään, ja melko ennakoimattomaan informaatioyhteiskuntaan. Tuona aikana on elänyt 300 sukupolvea, mutta geneettisesti olemme edelleen kivikauden Retuja ja Vilmoja.

Kun reisilihas kipeytyy juoksulenkin tai salitreenin jälkeen, se menee maitohapoille ja kipeytyy. Aivolihaksemme eivät toimikaan samoin, vaan ne sopeutuvat. Voimme siis huomaamattamme ylikuormittaa aivojamme aina siihen asti, kunnes ehkä havahdumme tajuntamme äärirajoilla. Yksi nukahtaa rattiin, toinen ei saa mitään aikaiseksi, kolmas käpertyy stressaantuneena peiton alle.

Ihminen ei ole pitkiin aikoihin voinut enää hallita internetin tarjoilemaa datan määrää, vaikka suurimman ryhmän verkossa muodostaa seurailijat, kuten Ville Tolvanen blogissaan kirjoittaa. Meistä kaikista on tullut potentiaalisia kirjoittajia ja sisällöntuottajia. Everyone and their cow is an influencer nowadays, Twitterissä kuvaillaan. En ihmettele, miksi olennaisen erottaminen epäolennaisesta on entistä vaikeampaa.

Tehokkuus on kiireen synonyymi 2010-luvulla. Kiirettä on pitänyt, töitä on enemmän kuin tekemään ehtii ja kalenterista saa etsiä vapaapäiviä suurennuslasi kourassa. Nämä kliseet jokainen on kuullut.

Torvisen Pekka muistuttaa Helsingin Sanomien kolumnissaan, mitä tutkimukset osoittavat: töitä voi vältellä näyttelemällä samanaikaisesti työnarkomaania. Teatteri uppoaa lähes kaikkiin. Elämme maailmassa, jossa sohvalla makaamisesta tulee syyllinen olo. Seuraavan kerran, kun vedät kiireisen esimiehen, toimitusjohtajan, yrittäjän tai kodinhengettären roolia, pysähdy hetkeksi. Informaatioajan ihmismieli ei ratkaise ongelmia yhtään sen nopeammin kuin keskiajallakaan.

Kiire kuristaa luovuuden henkihieveriin. Ilman luovuutta ei synny innovaatioita, uudistuksia tai kiehtovia ideoita. Ilman luovuutta jämähdämme, kangistumme kaavoihin, muutumme tylsiksi, unohdamme leikin sekä mielikuvituksen ja taannumme elämään, joka muistuttaa lasimaljakkoon väljähtänyttä vesilammikkoa. Siitä suosta on vaikea kartuttaa euroja hyvinvointiyhteiskunnan nälkäiseen kitaan.

Keitin aamukahvit lopulta kello kahdeksalta. Alitajuntani ansiosta sain kirjoitetuksi tämän tekstin. Kännykässäni on 403 muistiinpanoa.