Miten löytää hyvä hääkuvaaja?

Hyvä hääkuvaaja ei ole itsestäänselvyys. Sellaisen etsiminen voi tuntua samalta kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Toisaalta ennakkotyö palkitaan usein häiden jälkeen.

Pätevän hääkuvaajan löytämiseen kuluu enemmän aikaa kuin yhteen Google-hakuun. Koska valokuvaajien määrä on ollut jo pitkään nousujohteinen, jokaiselle parille löytyy sopiva valokuvaaja. Jotta hänet löytää, kannattaa etsimiseen panostaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että se, mikä on yhdelle hyvä, on toiselle jotain ihan muuta. Makuja on monia. Se, kuka on naapurin mielestä hyvä hääkuvajaa, ei välttämättä ole sama sinulle.

Jos etsit halvinta mahdollista tekijää, varaudu siihen, että lopputulos ei välttämättä miellytä sinua. Polkuhinnalla työskentelevät kuvaajat eivät todennäköisesti maksa yrittäjälle pakollisia kuluja. Sen lisäksi he tekevät hallaa koko alalle opettaessaan asiakkaille, ettei kuvilla ole mitään arvoa. Toisaalta jos et arvosta kuvia muutenkaan, teille voi tulla hyvä match.

Muista kuitenkin, että harrastaja ei koskaan korvaa ammattilaista. Yritän tässä vain ohimennen kertoa, että hääkuvaajan valitseminen hinnan perusteella johtaa sinut harhapolulle. Jos et usko, lue tämä blogitekstini. Hyvä hääkuvaaja on kullanarvoinen sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin vielä vuosikymmenten kuluttua.

Jos edelleen luet tätä tekstiä, veikkaan, että haluat olla varma siitä, ettei kuvaaja kadota muistikorttejaan tai ilmoita kesken häävalssin, että hänen kameransa meni rikki. Sinun hääpäiväsi on ikimuistoinen tapahtuma, jota ei voi ottaa uusiksi. Siksi suosittelen panostamaan kuvaajavalintaan. Parhaassa tapauksesta hyvästä hääkuvaajasta tulee luottopakkisi, jolle voit soittaa aina, kun tarvitset hänen palveluksiaan. Häiden jälkeen sitä usein käy niin, että kuvioihin ilmaantuu ristiäisiä ja muita elämän kohokohtia.

Palataan vielä hääasiaan. Jos puolisosi empii ja haluaa pihistellä kuvaajan kohdalla, käske häntä lukemaan nämä 10 syytä, miksi häihin kannattaa palkata valokuvaaja. Hienoa hääautoa on hauskempi muistella 20 vuoden päästä, jos siitä on jäljellä valokuvia. Ja ei, nyt en puhu niistä iPhone-räpsyistä, jotka katoavat vuosien saatossa jonnekin pilvipalvelun uumeniin...

Harrastaja ei korvaa ammattilaista

Mistä sitten tunnistat ammattilaisen? Aloita tutkimalla hänen kotisivujensa portfolio läpi. Löydätkö sieltä kattavia reportaaseja hääpäivistä? Näyttävätkö kuvissa esiintyvät henkilöt luontevilta? Ammattilainen osaa hallita valon lisäksi myös ihmiset. Hän asettelee morsiamen ja sulhasen oikeaan asentoon, etsii kiinnostavia kuvakulmia ja osaa valaista ruudut vaikka pimeässä kellarissa. Hyvä kuvaaja toimii häissä varsin huomaamattomasti, kuin kärpänen katossa.

Koska kuvia tulkitaan subjektiivisesti, sinulla voi olla hyvistä kuvista eri näkemys kuin ystävälläsi. Luota siis omaan intuitioosi, ja valitse juuri se hääkuvaaja, jonka tyylistä pidät eniten. Muista, että parhaimmat hääkuvat kestävät aikaa. Ne näyttävät hyvältä vielä 50 vuoden päästä, kun istut kiikkustuolissa ja hymyilet niille.

Muistathan, että suosituimmat kuvaajat varataan etuajassa!

Koko päivän dokumentaarinen hääkuvaus alk. 1590 euroa. Laita viestiä ja pyydä tarjous! 

Ota yhteyttä