”Elämme aikakautta, jolloin kaikki kuvaavat ja valokuvausta kohtaan on huikea innostus. Tämä on hienoa, mutta samaan aikaan on tullut tarpeelliseksi myös puolustaa ammattivalokuvauksen merkitystä”, kertoo valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen Jyväskylän ylioppilaslehdessä.
Oletko sinä viime vuosina nähnyt yhdenkään ammattiliiton tai yhdistyksen puolustavan ammattikuvaajia? Oletko laskenut, miten monet yt-neuvottelut mediataloissa on käyty vuosien 2009–2017 aikana? Mahdollistaako ala ylimalkaan enää korkeatasoista kuvaamista?
”Ajan kulttuuri- ja taidevihamielinen perusvire kohdistuu myös meidän alaamme. Ajatellaan, että ihan sama miten tehdään, kunhan saadaan jotain ja halvalla. Aineettoman valokuvan arvoa voi olla vaikea ymmärtää – miten kuva voi maksaa 300 euroa, kun netti on kuvia pullollaan ja niitä on helppo ottaa itse?”, Marko Hämäläinen jatkaa jylkkärin puheenvuoroa.
Seuraavaksi ote avustajasopimuksesta, jota minulle on tarjottu:
”Painotamme monimediaosaamista eli käytämme ensisijaisesti avustajia, jotka pystyvät tuottamaan juttukeikoilta niin tekstin ja kuvat kuin tarvittaessa videonkin.
0-1 tunnin keikka 80e + alv + mahdolliset matkat
+ 1 h = 60e / h+alv + mahd matkat (4 tuntiin asti)
5-8 tunnin keikka 300e + alv + mahdolliset matkat - lisätunnit 35 e.
Esimerkkinä avustaja käy onnettomuuspaikalla, ottaa paikan päältä stillkuvia ja leikkaamattoman videon, kirjoittaa lyhyen jutun verkkoon ja pidemmän printtiin. Käyttää tähän kaikkeen kolme tuntia aikaa. Palkkio yhteensä 200 euroa.”
Muutama vuosi sitten Vauva.fi-palstalla kysyttiin, voiko olla turhempaa ammattia kuin valokuvaaja. Niinpä.
Valokuvaajia on liikaa
Kuvia vyöryy silmiemme eteen kuvapankeista ja amatööri- tai puoliammattilaiskuvaajilta. Freelancer-kuvaajille maksetaan alle työehtosopimuksessa mainittujen vähimmäispalkkojen. Kuvajournalisteilta halutaan kuvan mukana kaikki oikeudet käyttää otosta uudelleen missä ja milloin tahansa, ilman erillistä korvausta.
”Sehän on vain yksi kuva”, minulle perusteltiin sen jälkeen, kun löysin kuvani valokuvakilpailusta, johon se oli lähetetty sopimukseni vastaisesti, tekijänoikeuksia rikkoen. Kerran asiakas ehdotti, että hänen mielestä hyvä hinta kuvaukselle olisi ollut 20 euroa. Uutisdeskissä istuessani lähetin lukijoille ohjeita, joilla he voivat laskuttaa tuhruisista ja epäselvistä Snapchat-kuvistaan enemmän. Viimeistään silloin tuntee itsensä pieneksi, kun 900 miljoonaa euroa liikevaihtoa tekevä yhtiö haluaa ostaa kuviasi vapailla käyttöoikeuksilla ja tarjoaa hinnaksi 50 euroa per kuva.
Kun voiton tavoittelu on kaikki kaikessa, joku kärsii. Jos ei ole intohimoa tekemiseen, ei yksinkertaisesti ole tämän työn arvoinen. Amatöörikuvaajat ottavat ja julkaisevat kuviaan tietämättä välttämättä journalismin etiikasta, lainsäädännöstä tai tekijänoikeuksista. Ammattilaisilla on usein enemmän tietoa muun muassa kuvan oikeudenmukaisesta taltioimisesta, tulkitsemisen tavoista ja sen mahdollisista vaikutuksista katsojaan.
Kuten ylioppilaslehden jutussa todetaan, vaarana on, että valokuvaus jää yhä useammalla sivutyöksi tai harrastukseksi. Kun laitteita saa suhteellisen edullisesti, saattaa syntyä harhakäsitys, että kameran osto ja kurssin käyminen tekisivät ammattilaisen, vaikka näin ei todellakaan ole.
”Ammattilaisuuteen kuuluu ammattietiikka, intohimoon perustuva valinta itsensä elättämisestä kuvaamisella sekä erityisosaaminen, jota työstetään pitkään ja kokonaisvaltaisesti. Tämä ei tarkoita sitä, etteivät harrastajat saisi tehdä kaupallisia töitä. Kyseessä on vain kaksi eri asiaa”, Marko selventää.
”Laadukkailla kuvilla on valtava merkitys, jonka toivoisi ymmärrettävän ennen kuin ammattikunta olisi hävinnyt kokonaan ja esimerkiksi lehdet olisivat täynnä lukijoiden kuvia”, Hanna-Kaisa summaa.
Elämme aikakautta, jolloin kaikki kuvaavat ja valokuvausta kohtaan on huikea innostus, mutta kuinka monta ammattikuvaajaa sinä osaat nimetä? Mitä jos Vaihtoehto Eskolle-kampanja toteutettaisiin myös ammattilaisten kuvauskentällä? Polkuhinnoittelulle ei kannata antaa tukeaan, intohimolle kannattaa.
