Se oli rakkautta ensiriveiltä. Kjell Westön Rikinkeltainen taivas houkutteli klikkaamaan BookBeat -sovelluksen auki alkukesästä. Olin päättänyt jo etukäteen, että en kuuntele kirjaa, ellei se vedä mukanaan heti alusta lähtien. No, sehän veti. Hyvin nopeasti valkeni, että westömäinen kieli kuvailee ympäristöä ja paikkoja niin, että lukija tai tässä tapauksessa kuulija, pystyy sijoittamaan niihin itsensä. Sain kirjan päätökseen jo heinäkuun alussa, mutta päätin säästää tämän kirjavinkin syksyyn.
Takakannen mukaan Rikinkeltainen taivas kertoo ystävyydestä, intohimosta ja aikuiseksi kasvamisesta. Se on kuvaus kolmesta sukupolvesta 1960-luvulta tähän päivään. Kirjan kertojaäänen ohessa päähenkilöinä toimivat Alex ja Stella Rabell perheineen.
Päästessäni kirjan puoliväliin, huomasin olevani aivan rakastunut Westöön. Siis sillä samalla tavalla, kun olen rakastunut vaikka Juiceen ja Martti Syrjään. Rikinkeltainen taivas on ensimmäinen Westön kirjoittama teos, jonka luin, mutta se tuskin jää viimeiseksi. Kertojan ja Stellan välille kehittyvä vuosien rimpuilua kestävä intensiivinen suhde ja sen kuvailu on kuin kansien välinen liima, joka yhdistää palapelin osat toisiinsa. Lukija haluaa pysyä juonessa mukana ja kääntää sivua vikkelästi eteenpäin.
Kun kuuntelin kirjaa auringon valaisemalla parvekkeella viinilasi kädessä, pystyin hetkeksi sukeltamaan mielessäni jonnekin aivan toisaalle. Tuntui siltä, että kirja otti kädestäni kiinni ja vei minut matkalle. Sellaiselle matkalle, jonne pätevän kirjan kuuluukin viedä. Westö osaa kirjoittaa suudelmista, seksistä ja intohimosta tavalla, johon on helppo samastua. Jopa niin, että sitä tuntee olevansa mukana siinä samassa sängyssä...
Erno Paasilinna totesi aikoinaan, että kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija. Uskon vahvasti, että Westö on sen tehnyt.
Lue enemmän, luulet vähemmän.
Kun profiilikuva ei pysy ajan tasalla, sinua ei pahimmassa tapauksessa enää tunnisteta. Jos haluat välttyä tältä, kannattaa huolehtia oman nassukuvan säännöllisestä päivittämisestä. "Päivitin profiilikuvan viimeksi joskus kahdeksan vuotta sitten." Kuulostaako tutulta? Valokuvaajana kuulen tuon lauseen yllättävän usein. Profiilikuva on monesti ensimmäinen asia, jonka joku näkee sinusta verkossa – olipa kyse sitten LinkedInistä, Instagramista, yrityksen verkkosivuista […]
22-vuotias Kimmo puukotettiin kotiinsa Itä-Helsingin Vesalassa maaliskuussa 1993. Tapaus jäi vuosien ajaksi pimentoon, kunnes kesäinen illanvietto Kalliossa muutti kaiken. Uusi Kuolema Vesalassa -podcast paljastaa ennen julkaisematonta tietoa selvittämättömästä henkirikoksesta. YLE Areenassa julkaistiin tänään podcast-sarja, jota olen työstänyt somepimennossa kaiken kaikkiaan jo yli vuoden päivät. Kaikki sai alkunsa Kallion kirjoittajakoulun illanistujaisissa toukokuussa 2023. Minä ja podcast-talossa […]
Palttiarallaa vuosi sitten julkaisin Koira haudattuna -projektistani maistiaiskuvia, joiden myötä käynnistyi loputtomalta tuntuva lumipalloefekti. Pallo vyöryy edelleen hitaasti eteenpäin ja kasvaa kerros kerrokselta suuremmaksi. Se tarkoittaa muutosta. Jos kuluneelle vuodelle pitäisi antaa nimi, se olisi Hundkarusellen. Vaikka kuluneet 356 päivää ovat sisältäneet lukuisia epämukavia hetkiä, en vaihtaisi tätä vyyhtiä pois. En jättäisi kuvaamatta niitä kuvia, […]
