Lehtikuvaajan työn merkitys paljastuu usein vasta vuosien viiveellä

Voisin katsella valokuvia loputtomiin. Ne kertovat ajasta, jota ei saa enää takaisin. Siitä, miltä mummoni näytti 15-vuotiaana tai siitä, millainen oli ensimmäinen koirani. Kun kaivelen kovalevyjeni arkistoja, tuntuu kuin matkustaisin omaan muistiini. Kotialbumikuvien lisäksi minulta löytyy tuhansittain lehtikuvaajan työssä kuvattuja ruutuja.

Reilu 10 vuotta sitten ottamani lehtikuvat palauttavat minut hetkessä siihen tunnelmaan, jossa aloittelin uraani ammattikuvajaana. Ensikosketuksen lehtikuvaajan työhön sain Tampereen Aamulehdessä vuonna 2009. Sen jälkeen työskentelin muun muassa Savon Sanomissa Kuopiossa ja Koillissanomissa Kuusamossa.

Kuten arvata saattaa, keikkakuvia on kertynyt niin paljon, että niiden arkistoimiseen olisi pitänyt palkata joku järjestelmällisempi ihmispoloinen. Minä olen tällä hetkellä ainoa ihminen, joka ymmärtää omituisesti nimetyt kansiot, joiden takaa voi löytyä henkilökuvia, laajoja reportaaseja tai esimerkiksi jonkun yksittäisen tapahtuman kuvakavalkadi.

Usein lehtikuvien merkitys paljastuu vasta vuosien viiveellä niiden ottamisesta, eikä otosten yhteiskunnallista painoarvoa yleensä voida ennustaa etukäteen. Se mikä nyt tuntuu turhalta, voi 30 vuoden päästä olla merkittävää.

Vanha totuus on se, että itse asiassa historiaa ei kirjoiteta, se kuvataan.

Tutustu portfoliooni täällä.

Ota yhteyttä

    Jenna Lehtonen


    Toimitan kuvia ja tekstejä. Mielellään yhdessä.
    [email protected]
    +358 50 36444 80
    Itä-Helsinki
    Y-tunnus 2754766-3


    Rekisteriseloste ja tietosuoja

    Some