Olen pumminut ventovieraalta moottorivenekyydin saadakseni kuvan lähempää. Olen menettänyt kenkäni karhulle, mutta jatkanut keikkaa paljain varpain. Olen tavannut ihmisiä maanviljelijöistä malleihin ja päässyt paikkoihin, joihin minulla ei olisi mitään asiaa ilman kameraa. Taakse jätettyjä kokemuksia ihmisineen ei voi mitata rahassa, mutta jokainen kesäkuvaajapesti on aina tuntunut lottovoitolta. Ilman valokuvia unohtaisin, miten paljon olen työltäni saanut. Voi sanoa, että kuvat ovat muistini. Avaan näiden kymmenen otoksen kautta, millaisista paikoista ja tilanteista olen itseni vuosien varrella löytänyt. Ruudut valikoituivat ilman minkäänlaista logiikkaa, eli ota nämä jonkinlaisena läpileikkauksena kokemaani.
Kontulasta palattiin keskustaan tietysti metrolla. Kuva: Jenna Lehtonen
1. Kesällä 2015 työskentelin Ilta-Sanomien toimituksessa, kun luokseni käveltiin ilmoittamaan, että Kauniit ja Rohkeat -sarjan näyttelijät saapuvat Suomeen. Hyvin nopeasti selvisi myös se, että lähdemme tv-tähtien kanssa Kontulaan. Jacqueline MacInnes Wood, Jacob Young ja Karla Mosley odottivat toimittajaa, videokuvaajaa ja allekirjoittanutta hotellissa, josta suuntasimme tilataksilla Itä-Helsinkiin. Voin kertoa, että Kontulan ostarilla nähtiin kyseisenä päivänä ikimuistoisia ilmeitä, kun paikalliset kohtasivat vuolaasti hymyilevät näyttelijät S-marketin edessä täysin yllättäen. Kuvia kertyi reportaasista niin paljon, että moni niistä odottaa julkaisuaan Sanoman arkistossa vielä pitkään. Jos juttu kiinnnostaa enemmän, sen löytää edelleen Ilta-Sanomien sivuilta.
Samanlainen yhteiskuva otettiin myös seuraavana vuonna – perinnettä kunnioittaen.
2. Elämäni ensimmäinen Flow-festivaali vierähti kamera kaulassa, ja hyvä niin. Kun heiluu kolme päivää Nikonin kanssa Suvilahdessa, näkee aika paljon. Seuraavana vuotena ihmiset, valot ja miljöö eivät tuntuneet enää niin maagiselta kuin vuonna 2014. Tässä kuvassa annamme parhaat jenkkihymymme Julius Töyrylän kanssa. Harva uskoisi, että tapasimme teinivuosina pankin työharjoittelussa. Silloin me molemmat vasta haaveilimme urasta kuvaajana. Vuosien varrella kumpikaan ei antanut periksi, joten saimme ammatin, jonka halusimme. (Tai ainakin pääsimme kauas pankkimaailmasta.)
Stadin derby pelattiin 43 vuoden tauon jälkeen Helsingissä 6.7.2015. HJK:n ja HIFK:n kannattajat odottivat ottelua suurella tunteella – ja omalla värillä. Kuva: Jenna Lehtonen
3. Vaikka jalkapallo ei ole elämäni rakkaus, tämä fanien kokoontumisajopäivä on jäänyt mieleeni. Siellä minä juoksin keskellä miehiä ja savua. Väistelin poliisihevosia, twiittasin ja näin asioita, joita ikuistaa. Uutistilanteiden äärellä ei aina voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se kiehtoo ja vetää puoleensa. Toivon, että pääsen vielä tässä elämässä kokemaan vastaavia elämyksiä enemmän. Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän olen elossa.
Hasselhoff vastasi Aleksi Valavuoren esittämiin kysymyksiin heti tilaisuuden alussa. Kuva: Jenna Lehtonen
4. "David Hasselhoff on Suomessa." Tämän lauseen jälkeen pompin ilmaan kuvatoimittajien pöydän edessä. Olin niin innoissani, että minulle naurettiin. Jos on katsonut Baywatch-ohjelmaa yhtä tiiviistii kuin minä, ymmärtänee, miksi riemastuin. Ja niin lähdin hetkeä myöhemmin viihdetoimittajan matkassa ravintola Brondaan katsomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tuolta keikalta piti saada myös videokuvaa haastatteluineen, joten Hasselhoffin sijaan keskityin enemmän tekniikkaan. Hengissä selvittiin, ja kuvat saatiin toimitukseen.
Tätä kuvaa ei olisi, ellei haastateltavani olisi ehdottanut kameran vaihtoa.
5. Minä ja merikotka möllötimme Kuusamon erämetsässä kimppakuvassa vuonna 2013. Tuona kesänä merikotka oli saanut poikkeuksellisesti kolme poikasta, mikä on normaalia suurempi määrä. Olin haastattelemassa paikallista lintuharrastaja biologia, joka kuljettti tällaisen metsänoviisin keskelle hyttysparvia ja kosteita sammaleita. Voit vain arvata, kastuivatko kangasballerinani tuolla keikkamatkalla...
Pönötyskuvia voi ottaa, jos ne ovat hyvin perusteltuja. Kuva: Jenna Lehtonen
6. Käsitykseni mukaan toimituksessa ihmeteltiin tämän kuvan jälkeen, miten ihmeessä sain kirjailija Hannu Salaman suostuteltua otoksen mukaiseen asentoon. En ikinä muista jälkikäteen, mitä kaikkea suustani päästän ulos, mutta aika usein kuvasta voi päätellä, että hauskaa on ainakin ollut. Ennen keikkaa en tiennyt Salamasta paljoakaan, mutta kuvauksen jälkeen poistuin paikalta fanityttönä. Sittemmin olen tutustunut miehen tuotoksiin ja historiaan sen verran, että ihastukseni tuota kirjailijaa kohtaan on kasvanut entisestään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mummoni paljasti Salaman viihtyneen vaarini kanssa aikoinaan Pispalassa, ymmärsin viehtymykseni. Hemmetin kiitollinen olen, että sain tavata tämän(kin) persoonan.
Töölönlahden maisemat jäivät toviksi taka-alalle. Kuva: Jenna Lehtonen
7. Sen piti olla tavallinen pressitilaisuus. Sellainen se olisikin ollut, jos en olisi niin pirun kunnianhimoinen. Tyypilliseen tapaani odottelin, että työhönsä jo leipääntyneet kuvaajat hoitavat hommansa ja poistuvat paikalta. Kun oli rauhallista, marssin kysymään, suostuvatko Roba-sarjan päätähdet livahtamaan hetkeksi kadun toiselle puolelle. Ilari Johansson, Kari Hietalahti ja Aku Hirviniemi vastasivat kyllä, ja minä sain ruutuni. Jos saa Suomen hauskimmat ukot pidättelemään pokkaansa, on luultavasti onnistunut jossakin. Ainakin siinä, että kenellekään toisella lehdellä ei ollut samanlaista kuvaa.
Valjakkoajelulla huskyt veivät, ja minä pidin kiinni.
8. En ole koskaan eläessäni kokenut mitään sellaista kuin tuona talvipäivänä Kuusamossa vuonna 2013. Seurasimme toimittaja Viivi Koivun kanssa pr-yrittäjä Anne Murtoa, joka kuljetti meitä pitkin Koillismaan lakeuksia. Aamu alkoi Rukalta ja päättyi muistaakseni savusaunan lauteille. Toivon, että vielä jonain päivänä saan elää nuo hetket uudestaan. Pelkästään valjakkoajelu nostatti kasvoilleni hymyn, jota muistelen vielä pitkään. Juttukokonaisuus löytyy yhä Tekniikka & Talous -lehden sivulta.
Tämä kuva on julkaistu myöhemmin myös muualla kuin Koillissanomissa. Kuva: Jenna Lehtonen
9. Tämä kuva on jälkikäteen osoittautunut yhdeksi arvokkaimmista otoksistani. Keikkamatka jäi mieleen, sillä Nätti -niminen otso varasti kengän jalastani kesken kuvausten. Muistan, miten sykkeeni nousi hetkessä taivaisiin. Jollain konstilla onnistuin rimpuilemaan jalkani karhun kämmenten välistä niin, että peto sai ainoastaan kenkäni. Sulo Karjalainen oli tilanteesta äärimmäisen pahoillaan. Hän kävi hakamessa raadellun kenkäni tarhasta ja asetteli likaisen Converse-tossun jalkaani kuin olisin ollut paikallinen Tuhkimo. Siinä vaiheessa tilanne nauratti, sillä olin ostanut kenkäparin kirpputorilta muutamalla eurolla. Tapauksessa tehtiin tietysti myös pieni uutinen, joka majailee edelleen Koillissanomien sivuilla.
Tässä kenties puntaroidaan, jäikö kahvinkeitin aamulla päälle. Kuva: Jenna Lehtonen
10. Viimeisimpinä päivinä Iltalehdessä pääsin kuvaamaan politiikkaa. Tämä keikka oli yksi niistä harvoista, joihin Alvar Aallon kadulta pääsin. Nautin sydämeni pohjasta, kun pääsin keskittymään pelkästään kuvaamiseen. Keikalta kertyi Alman arkistoon lopulta kymmeniä kuvia. Niiden joukossa muun muassa tämä ruutu, jota tuskin on julkaistu missään muualla kuin omissa somekanavissani. Sääli, sillä näen tässä paljon huumoriarvoa.
P.S. Jos tällaiset kuvakatsaukset kiinnostavat myös jatkossa, jätä ihmeessä kommentti alle. Kovalevyni ovat täynnä, joten puran historiaa mielellään muidenkin jaettavaksi.