08/01/2020

Kirjeenvaihtokaveri löytyi uima-altaasta – rakkaus sanoihin syttyi jo ala-asteella

Vuosi oli 1998. Sukeltelin uima-altaassa 11-vuotiaan vimmalla ja ihmettelin, miksi aikuiset lojuvat koko päivän rantatuoleissa harlekiiniromaanien ja värikkäiden cocktailien voimin. Muistirippeiden mukaan olin polskinut jo muutaman päivän ajan yksin, ilman yhtäkään ikätoveria. Se oli kovin tylsää.

Eräänä aamuna altaan ylittävälle sillalle ilmestyi tyttö, jolla oli vaaleanpunainen uimapuku. Hän näytti ikäiseltäni. Pian kävi ilmi, että meillä oli melkein sama nimi ja ikäeroa vain vuoden verran. Lisäksi omistimme molemmat gerbiilejä. Siinä oli riittävän monta tekijää, jotka hitsasivat meistä uintikaverit.

Loppuloman sukelsimme kimpassa ja mietimme, miten voimme jatkaa juttua myöhemmin. Jenni asui Heinolassa, minä Helsingissä. Päätimme aloittaa kirjeenvaihdon. Vielä siihen aikaan, 1990-luvun lopussa, se oli ihan tavallista. Matka jatkui, ja osoitteet vaihtuivat.

Tarra-arkkeja kului. Liimasimme vuorotellen kirjekuorien kansia, kerroimme Kinder-leluista löytyneistä figuureista ja puntaroimme, millainen juoksupyörä gerbiileille kannattaa ostaa. Jossain vuosien ja rivien välissä vaihdoimme ajatuksia myös Häkkisen formulasuorituksista, Myyrmannin pommi-iskusta ja ensimmäisistä työpaikoista.

Käsinkirjoitettuihin paperisuikaleisiin päätyi lopulta elämänhistoriaamme yli 10 vuoden ajalta. Tuona aikana me molemmat kasvoimme aikuisiksi. Lopulta ei tarvinnut enää ostaa postimerkkejä, vaan käyttää hymiöitä. Vaikka alusta vaihtui, sanat jäivät. Jennin kanssa olemme edelleen ystäviä, vaikka kummallakaan meistä ei ole enää gerbiilejä.

Kirjeenvaihto
Kirjeenvaihtomme kesti yli 10 vuotta.

Lyriikan vetovoima

Ala-asteen ensimmäisellä luokalla sain Hymytyttö-patsaan. En oikein vieläkään tiedä, miksi. Taisin voittaa äänestyksen. Muutama vuosi myöhemmin mielikuvitukseni palkittiin stipendillä, jonka muistaakseni sain ansiokkaiden ainekirjoitusten johdosta. Pidin kirjoittamisesta yhtä paljon kuin tarinoista ja runoista. Ilmeisesti se näkyi myös ulospäin.

En kulkenut massan mukana. Kun muut luokkalaiseni soittivat levyraadissa sen ajan isoimpia hittikappaleita, minä halusin kuunnella Juha Vainion Albatrossin. Olen edelleen sitä mieltä, että siinä biisissä on vanhan ajan vetovoimaa. Sellaista, jonka voi kuvitella mielessään elokuvan tavoin. Takerruin sanoihin ja mielikuviin jo tuolloin. Siitä huolimatta, että musiikkimaulleni naurettiin.

Vaikka lainasin kirjastosta lapsille suunnattuja Lasse-kirjoja, samaan aikaan luin Vainion elämäkerran ollessani 12 vuotta. Isäni myötävaikutuksella sain kuulla myös Vexi Salmesta, Gösta Sundqvista ja Juice Leskisestä. Autoradiossamme soi aina Irwin.

Onko siis ihme, miksi yhä tänä päivänäkin arvostan musiikissa erityisesti sanoituksia. Niissä on oltava ripaus neroutta.

Yläasteella äidinkielen opettajamme oli paikallinen puheenaihe. Nainen, jonka tunneilla pidäteltiin hengitystä. Hänen ansiostaan osasin monta vuotta abessiivit ja inessiivit ulkoa, vaikka tuosta taidosta on ollut jälkikäteen yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että osaan luetella Suomen joet ja järvet ulkoa alken Saimaasta päättyen Iijokeen.

Aikaansa voi käyttää vääriin asioihin, väitän.

Vuosien varrella kirjoittamisesta tuli tapa, josta ei voinut päästää irti.

Ajatusten jäsentelyä paperille

Lukioon mennessä äidinkieli oli yksi niistä aineista, joissa pärjäsin pänttäämättä. En ollut kympin oppilas, ehkä enemmän tasainen kahdeksikko. Kaikista eniten pidin kuvaamataidon tunneista. Rakastin piirtämistä.

Matematiikan tunnit olivat kidutusta. Ratkoin mieluummin ristikoita kuin lausekkeita ja yhtälöitä. Ylläpidin kirjoitusvimmaani vihkoissa, joita kierrätimme tyttöporukan kesken. Joskus sivuille teki mieli piirtää kuvia, joskus kirjoittaa. Numeroita välttelin viimeiseen saakka.

Vuonna 2005 perustin salaisen blogin, jonka uumeniin sukellan edelleen aina silloin tällöin. Tekstien avulla pääsen niihin syvyyksiin, joissa silloin uin. En ollut kovin onnellinen täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Purin tuntojani kirjoittamalla. Se oli tapa jäsentää ajatuksia. Pöytälaatikkooni alkoi kasautua erilaisia vihkoja ja muistikirjoja.

Vielä silloin en tajunnut, miten luontevaa sanojen peräkkäin laittaminen oli. Luovuuttani ruokki Irc-galleria, jonne käsittelin piraatti-Photoshopilla omakuvia, jotka kertoivat niiden ottajasta yhtä paljon kuin ne Eppujen lyriikat, joita lainasin kuvateksteihin. Syrjän sanat jäivät päähäni asumaan, eivätkä ne ole sieltä koskaan poismuuttaneet.

Kirjoittaminen oli ja on tapa, joka teki ja tekee kärsimättömästä ihmisestä kärsivällisen. Kun mietin sanoja, minulla ei yhtäkkiä ole kiire minnekään.

Myöhemmin, ensimmäisissä työpaikoissani, löysin itseni kirjoittamasta. Kirjoitin tauoilla, hiljaisina hetkinä ja silloin, kun jotain putkahti mieleen. Kirjoittajaminäni oli syntynyt.

Olen säilyttänyt Jennin kirjeet kaikkien vuosien ajan.
Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Koira haudattuna -podcast pääsi Spotifyin suosituimpien podcastien listalle alle viikossa

Ensimmäiset Koira haudattuna -podcast-jaksot julkaistiin perjantaina 13. tammikuuta Spotifyssa ja SoundCloudissa. Alle viikkoa myöhemmin podcast löytyi Spotifyin Suomen suosituimpien podcastien listalta. "Voisitko tehdä koira-aiheisen podastin?" Muistan, että tällainen kysymys esitettiin minulle joskus Tiktokissa. Silloin ajattelin, että tuskinpa. Tiesin, miten paljon työtä ja vaivaa podcastien tekeminen vaatii. Ensin on keksittävä sellainen idea, jossa on jotain tolkkua. […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koiranäyttelyt ovat nykymuodossaan muinaisjäänne ajalta, jota ei enää ole

Mitä tapahtuu, kun valitsee työstettäväkseen aiheen, joka ei miellytä kaikkia? Joulukuun 8. päivä vuonna 1980 John Lennon oli palaamassa levytysstudiolta kotiin, kun hän kuuli nimensä porttikongissa ja kääntyi katsomaan. Sen jälkeen tapahtui jotakin, jonka koko maailma muistaa vieläkin, 42 vuotta myöhemmin. Vain mestarilliset muusikot jättävät jälkeensä perinnön, josta tällainen tavallinen itähelsinkiläinen voi nauttia kotisohvalta käsin […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Mitä vastuullinen koiran hankinta tarkoittaa 2020-luvulla?

Koiran hankinta on yksi elämän tärkeimmistä päätöksistä. Kun asian tekee huolella, välttää monet tyypillisimmistä ongelmista. Yksi hankki afgaaninvinttikoiran olohuoneen koristeeksi ja statussymboliksi, toinen bordercollien sohvakaveriksi. Molemmat tapaukset päättyivät siihen, että koiraparalle etsittiin hetken päästä uutta kotia lapsella puhjenneen allergian ja ajanpuutteen vuoksi. Me kaikki olemme kuulleet epäonnisia tarinoita siitä, kun koiran hankinta menee pieleen. Mistä […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää

Ota yhteyttä

    Jenna Lehtonen


    Toimitan kuvia ja tekstejä. Mielellään yhdessä.
    [email protected]
    +358 50 36444 80
    Itä-Helsinki
    Y-tunnus 2754766-3


    Rekisteriseloste ja tietosuoja

    Some