Vierastan valmiita muotteja niin paljon, että jo tarhassakin esitin mieluummin Könni-kelloa kuin prinsessaa. Laatikosta riippuen minua voi kutsua valokuvaajaksi tai toimittajaksi, mutta käytäntö on opettanut, että joskus yksi ihminen voi osata kaksi asiaa erinomaisesti. En ole koskaan osannut erottaa kuvaa ja sanaa toisistaan. Mielestäni niiden välissä ei ole rotkoa.
Katso esiintymiseni Ylen Puoli seitsemän ohjelmassa:
En toivo päiviä elämääni, vaan elämää päiviini. Siksi leipälajini on journalismi. Haluan antaa äänen niille, joilta kukaan muu ei vielä ole ymmärtänyt kysyä.
Ajauduin yrittäjäksi osittain siksi, koska turhauduin uutisdeskiin, jossa tunsin olevani enemmän puhelinmyyjä kuin journalisti. Halusin mieluummin soittaa ovikelloa ja tavata ihmiset kasvotusten. Ennen kaikkea halusin tehdä töitä, en vuoroja. Kirjoittaa ja kuvata ajan kanssa juttuja, jotka jäisivät muuten tekemättä.
Vuonna 2017 sekä aika että minä olimme kypsiä yrittämään onneamme kentällä. Niinpä lensin vapauteen kuin kanarialintu, ja yhtä viraston makuista syrjähyppyä lukuun ottamatta onneakin on riittänyt.
Oman elämäni päätoimittajana annan äänen tuntemattomille, kuuntelen ja kuvaan ihmisiä kiireettä ja kaivan esiin puheenaiheita. Pidän siitä, kun saan taluttaa tabuja valokeilaan ja seurata tapahtumia kuin kärpänen katossa. Tavoitteenani on jonakin päivänä olla tekijä, jonka ei enää tarvitse vastata pyöreän pöydän äärellä kysymykseen: ”Kerro vähän itsestäsi.”
*Tässä suora linkki LinkedIn-profiiliini.