Hyvä vaalikuva on ammattilaisen ottama

2020-luvulla kannattaa huolehtia siitä, että oma vaalikuva on kunnossa. Viimeistään koronapandemia siirsi perinteiset torikokoontumisen verkkoon, joten siellä on syytä on läsnä myös visuaalisin keinoin.

Jos haluat pärjätä kevään vaaleissa, sinun on syytä panostaa valokuviin. Tarvitset itsestäsi kuvia sekä sosiaalisen median kanaviin että omille verkkosivuillesi. On aloittelijan virhe jättää vaalikuvat ottamatta, sillä mikään ei anna itsestäsi amatöörimäisempää kuvaa kuin suttuinen kännykkäkameraräpsy.

Mikäli lehtihaastatteluissa povatut ennustuksen pitävät paikkansa, "some menee tukkoon", kun koronapandemia estää perinteiset kohtaamiset. Se tarkoittaa sitä, että ehdokkaan on panostettava entistä kovemmin siihen, että saa näkyvyyttä muilla keinoin.

Kuntavaaleista povataan kaikkien aikojen somevaaleja.

Hyvässä vaalikuvassa edustat itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäli mahdollista, hyödynnä taustoilla erilaisia miljöömahdollisuuksia. Jos asut Vuosaaressa, kuvauta itsesi merellisessä miljöössä Kallahdenniityn maisemissa tai kiipeä kuvaajan kanssa Vuosaarenhuipulle. Mieti, mikä on itsellesi tärkeää ja miten sen saa näkymään visuaalisesti.

Varmista myös se, että henkilöbrändisi visuaalinen ilme on yhtenäinen kaikissa sosiaalisen median kanavissasi. Mitä värejä käytät, millainen on profiilikuvasi? Kun palkkaat avuksesi ammattikuvaajan, hänen osaamisensa avulla pääset tuloksiin, jotka auttavat sinua menestymään vaaleissa.

Muista, että tarvitset vaalikuvia todennäköisesti enemmän kuin yhden. Mitä useamman vaihtoehdon itsestäsi saat, sitä helpompi sinun on viestittää tekemisistäsi ja omista motiiveistasi sosiaalisen median kanavissa.

Kaikissa vaalikuvissa ei suinkaan tarvitse pönöttää studiossa valkoista taustaa vasten. Voit kuvauttaa itsesi mökkirannalla, veneessä, korttelikahvilassa, kauppakeskuksessa tai vaikka metrovaunussa – vain mielikuvitus on rajana!

Mitä tarvitset mukaasi vaalikuvauksiin? No, kuvaajan lisäksi kannattaa valita mukaansa vähintään kaksi erilaista asukokonaisuutta, joista toinen voi olla rennompi. Valitse päällesi hyvin istuvat ja klassiset vaatteet, joissa viihdyt. Jos tarvitset lisää vinkkejä siitä, mitä valokuvaukseen kannattaa pukea päällensä, lue aikaisempi blogitekstini aiheesta.

Onko kuva-asia vielä hoitamatta? Olen Itä-Helsingissä päivystävä valokuvaaja, ja autan sinua enemmän kuin mielelläni. Ota yhteyttä, niin hoidetaan vaalikuvasi tälle vuosikymmenelle!

Ota yhteyttä

    Jenna Lehtonen


    Toimitan kuvia ja tekstejä. Mielellään yhdessä.
    [email protected]
    +358 50 36444 80
    Itä-Helsinki
    Y-tunnus 2754766-3


    Rekisteriseloste ja tietosuoja

    Some