Esittelyssä Tampereen parhaimmat kirpputorit

”Jenna hei, mitkä ovat Tampereen parhaimmat kirpputorit?” Kysymys on liki yhtä yleinen kuin Helsingin kirppisten kohdalla, joten mennään heti asiaan.

Muutin Tampereelle vuonna 2009. Kaupungissa vierähti lopulta muun muassa yliopisto-opiskelujen myötä liki seitsemän vuotta. Tuona aikana ehdin kiertämään eri kirpputorit läpi useampaan otteeseen. Kun puhutaan Tampereen parhaimmista kirpputoreista, lista on pitkä.

Koska asuin Sammonkadulla, sittemmin jo kuopatusta Bonus-kirpputorista tuli kantapaikkani. Sieltä tein vuosien varrella lukuisia löytöjä. Tammelantorin kupeessa sijaitseva kirppis ehti toimia pitkään, enkä muista poistuneeni paikalta tyhjin käsin kuin pari kertaa. Onneksi tilat saivat uuden Bueno-kirpputorin, joka on erinomainen jatkaja Bonukselle.

Mainos

Sukuni ja muutamat hyvät ystäväni asuvat Tampereella, joten vierailen kaupungissa yhä säännöllisesti. Juureni ovat puoliksi pispalalaiset. En siis ihmettele, miksi helsinkiläisyyttäni toisinaan epäillään. Puhun sujuvaa mansea aina sen jälkeen, kun Näsinneula näkyy moottoritieltä.

Radiokirppis on palvellut tamperelaisia jo pitkään. Kuva: Jenna Lehtonen

Keskustan kirppikset

Tästä kesästä lähtien molemmat kummitätini asuvat keskustan alueella niin, että talojen väliin jää sopivasti kaksi erinomaista kirpputoria. Toinen niistä on Tarina ja toinen Radiokirppis. Epäilemättä tulen reissujen yhteydessä käyttämään tilaisuuteni hyväksi. Viime kerralla tuhlasin Tarinaan hieman yli 80 euroa, eli paikan päällä todella kannattaa pysähtyä.

Vieressä sijaitseva Radiokirppis on monen tamperelaisen luottopaikka, josta tekee löytöjä yhtä takuuvarmasti kuin Moron peräkonttikirpparilta, joka järjestetään Tampereella aina keväisin ja syksyisin. Kyseisestä tapahtumasta löytyykin ihan oma postauksensa. Jos aiot pyyhältää paikan päälle, suosittelen heräämään ajoissa. Aurinkoisella säällä mukulakivikäytävät täyttyvät ihmisistä jo aamuvarhain.

Siinä vaiheessa, kun kahvihammasta kolottaa, voi poiketa Kahvila Runoon ja päätyä sen jälkeen Kyttälän kirppikselle jatkamaan ostosten tekoa. Kokemuksen äkkisyvällä rintaäänellä väitän, että combo toimii todistetusti. Mikäli ajaudut keskustan toiselle puolelle, Tampereen pinta-alaltaan isoimman kirpparin, Kodin Kakkosen, ohi ei kannata kävellä pysähtymättä.

Viimeisin Tarina-reissu päättyi ansiokkaasti.

Hervanta yllättää

Vaikka Hervannan maineesta voi olla montaa mieltä, siellä sijaitsee kummitätini ja hänen kollegansa parturi-kampaamon lisäksi erinomainen kirpputori. Swap on palvellut asiakkaita jo muutaman vuoden. Täältä en ole poistunut aukaisematta lompakkoa kertaakaan. Jos pöydät ovat täynnä tavaraa, en pääse ovista ulos alle tunnissa. Yhdestä löytöretkestä löytyy oma kuvallinen juttu.

Tampereen toisessa päädyssä, Lielahdessa, sijaitseva Jonnan kirppis on myös automatkan arvoinen. Pienehköstä koostaan huolimatta löytöjä on helppo tehdä. Saman kaltaisen kokemuksen voi saada myös Kirpputori Silinterissä, jos haluaa pysytellä Tampereen toisessa nurkassa.

Jonnan kirppis myy paljon myös uusia, jälleenmyyjien, tuotteita. Kuva: Jenna Lehtonen

Jos kaipaa laajempaa kirpputorielämystä, kannattaa navigoida suoraan Kangasalan puolelle, jossa sijaitsee Pirkanmaan suurin ja tilavin kirpputori eli Pirkan kirpputorikeskus. Viimeisin vierailuni paikan päällä päättyi siihen, että ostin pienen matkalaukun, johon sain tungettua kaikki ostokseni. Myönnän, että silloin(kin) karkasi vähän käsistä.

Jos on ihan pakko valita omat kirpputorisuosikit, Tampereen parhaimmat kirpputorit TOP3 ovat satunnaisesti valitussa järjestyksessä…

  1. Kirpputori Tarina
  2. Kirpputori Swap
  3. Kirpputori Bueno

Ylivoimainen ykköstapahtuma on kuitenkin vuotuinen peräkonttikirppis, jota voittanutta ei yksinkertaisesti ole. Jos mielessäsi on kirpputori, josta haluat jakaa kokemuksesi, sana on vapaa kommenttikentän puolella.

Tarina-kirpputori löytyy Laukontorilta. Kuva: Jenna Lehtonen
Saa jakaa

Liity sisäpiiriin

Tilaa ilmoitus uusista blogiteksteistä sähköpostiisi!