06/02/2022

Cavalier kingcharlesinspanieli – rotu, jonka kasvattamisen pitäisi olla kiellettyä muuallakin kuin Norjassa

Cavalier kingcharlesinspanieli on luonteensa puolesta yksi maailman hienoimmista koiraroduista. Harmi vaan, että se on vuosikymmenien aikana jalostettu niin sairaaksi, että rodun kasvattamisen pitäisi olla eläinsuojelurikos. En ihmettele, miksi Norjan oikeus kielsi cavalierien jalostamisen.

"Onneksi oma harrastusyksilöni on kallonsa kanssa täysin terve, ja olen siitä ylpeä." Näin minulle yleensä kommentoidaan, kun linkkaan johonkin Facebook-ryhmään uutisen, jossa kerrotaan cavalier kingcharlesinspanieleiden terveysongelmista. Valtaosa rodun kasvattajista ja näyttelyharrastajista kiistää cavalierien eri sairaudet ja niiden olemassaolon. Siitä huolimatta, vaikka tieteen tulokset muuta todistavat.

On kiistaton fakta, että likimain kaikilla cavalier kingcharlesinspanieleilla on päässään chiari-tyyppinen epämuodostuma, joka voi johtaa neurologiseen sairauteen nimeltä syringomyelia. Tämän vitsauksen lisäksi rotu kärsii muun muassa sydän-, silmä-, ja korvaongelmista. Aihetta on tutkittu globaalilla tasolla paljon, ja myös Suomessa jonkin verran.

Muun muassa joulukuussa 2021 julkaistu tutkimus paljastaa, että cavalierien kohdalla voidaan puhua 43 prosentin sisäsiittoisuuslukemasta. Lukua voi ymmärtää, sillä rotu on aikoinaan saanut alkunsa kuuden kantauroksen voimin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki maailman cavalierit ovat kaukaista sukua keskenään.

Tämän tiedon ja koronan aiheuttaman pentubuumin valossa on surullista huomata KoiraNetistä, että esimerkiksi Babbler's Kennelin nimissä rekisteröitiin viime vuonna 11 cavalierpentuetta. Haluaako kennelin omistava kasvattaja edistää rodun terveyttä vai kasvattaa lompakkonsa paksuutta ja hyödyntää pandemia-aikaa taloudellisesti?

Voimme vain arvailla.

Norja teki eläinsuojeluteon

Kun tieto Norjan oikeusjärjestön päätöksestä kieltää cavalier kingcharlesinspanieleiden ja englanninbulldoggien kasvattaminen saapui Suomeen, Kennelliitto kiirehti Viiden jälkeen -ohjelmaan kertomaan, että Suomessa tilanne on hallussa. Vuodesta 2001 rodun terveystilannetta seuranneena en voinut muuta kuin pudistaa päätäni katsoessani Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajan Kirsi Sainion esitystä ohjelmassa.

Kuten odottaa saattaa, Sainio antoi ymmärtää, että molempien rotujen terveystilanne olisi menossa parempaan suuntaan Suomessa. Hän jätti mainitsematta muun muassa sen, että cavalier kingcharlesinspanieleiden kohdalla jalostukseen käytetään edelleen koiria, joilta ei löydy magneettikuvaustuloksia. Pentueita voi kaikessa rauhassa teettää koirilla, joilla on epämuodostuma päässään, sillä magneettikuvaus on pelkkä suositus. Se ei kuulu rodun PEVISAAN, eli perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustamisohjelmaan, toisin kuin esimerkiksi sydäntutkimukset.

Suomen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Kati White muistutti ohjelmassa, että rotuharrastajien vapaaehtoistoimet eivät ole edistäneet kummampaan rodun terveystilannetta, vaikka ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi vuonna 2008 julkaistu dokumentti Pedigree Dogs Exposed aiheutti aikoinaan suuren kohun globaaleissa koirapiireissä. Siitä huolimatta monia sairaita rotuja kasvatetaan edelleen laput silmillä ja rinta näyttelykehissä rottingilla. Ulkonäkö edellä harrastaminen on todella kiilannut koirien hyvinvoinnin edelle, kuten Viiden jälkeen -ohjelmassa todettiin.

Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Kennelliitto palkitsi kasvattajan, joka tuottaa maailmaan sairaina syntyviä koiranpentuja

Mopsikasvattaja Nina Suorsa palkittiin tammikuussa Kennelliiton Vuolasvirta-palkinnolla, joka on kuin tuulahdus menneisyydestä. Tiedätkö, miltä mopsista tuntuu vetää henkeä ennen sierainten avarrusleikkausta? Toisin kuin normaalikuonoiset koirat, monet brakykefaaliset eli lyhytkuonoiset koirat eivät yritä päästä leikkauksen jälkeen hengitysputkesta eroon. Päinvastoin, ne viihtyvät putki suussa. Silloin nämä koirat saavat elämänsä ensimmäistä kertaa kunnolla happea. Jos haluat demonstroida mopsin […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koirista Itä-Helsinkiin – Tällainen oli yrittäjän vuoteni 2023

Palttiarallaa vuosi sitten julkaisin Koira haudattuna -projektistani maistiaiskuvia, joiden myötä käynnistyi loputtomalta tuntuva lumipalloefekti. Pallo vyöryy edelleen hitaasti eteenpäin ja kasvaa kerros kerrokselta suuremmaksi. Se tarkoittaa muutosta. Jos kuluneelle vuodelle pitäisi antaa nimi, se olisi Hundkarusellen. Vaikka kuluneet 356 päivää ovat sisältäneet lukuisia epämukavia hetkiä, en vaihtaisi tätä vyyhtiä pois. En jättäisi kuvaamatta niitä kuvia, […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koira haudattuna -podcast etsii mainostajia kolmannelle kaudelle, haluatko mukaan?

Wuh, huh! Etsin mainostajia Suomen kuunnelluimmalle koirapodcastille. Haluatko lisätä yrityksesi tunnettuutta koiraihmisten keskuudessa tai kertoa uudesta tuotteesta podcastin kuuntelijoille? Lue lisää, mistä oikein on kyse. Koira haudattuna on koiramaailman epäkohtiin keskittyvä podcast, jonka toimittamisen aloitin tämän vuoden tammikuussa. Podcast syntyi eräänlaisena sivutuotteena samaa nimeä kantavalle apurahaprojektille, jonka lopputulos julkaistiin kesällä osoitteessa www.koirahaudattuna.fi Ensimmäiset Koira haudattuna […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää

Ota yhteyttä