12/06/2020

Cavalier kingcharlesinspanieleiden syringomyelia on vakava sairaus ja rotuyhteisön vaiettu mätäpaise, joka täytyy puhkaista

Cavalier kingchalesinspanieli on yksi niistä koiraroduista, joka kärsii neurologisesta sairaudesta nimeltä syringomyelia.

Koirat eivät osaa puhua. Se lienee yksi syy, miksi niihin kohdistuvat epäkohdat aiheuttavat kehossani yleensä jonkinlaisen fyysisen reaktion. Toissa päivänä itkin TikTok-videolle, jossa kultaiseltanoutajalta amputoitiin syövän takia tassu. Eilen kiroilin ääneen, kun luin Suomen cavalier kingcharlesinspanieliyhdistyksen jäsenlehdestä juttua, joka kertoo karua sanomaa syringomyelian periytymisestä cavalier kingcharlesinspanieleiden populaatiossa Suomessa.

Mikäli syringomyelia ei ole sinulle entuudestaan tuttu sairaus, kerrottakoon kyseessä olevan vakava neurologinen sairaus, joka johtuu siitä, ettei koiran pikkuaivoille ole tarpeeksi tilaa kallossa ja ne työntyvät eläimen selkäydinkanavaan, mikä johtaa pahimmillaan erilaisiin neurologiin oireisiin ja krooniseen kipuun. Yleisin oire on koiralla esiintyvä pakonomainen niskan rapsuttaminen. Sairauteen ei ole olemassa parannuskeinoa. Lääkkeillä voidaan ainoastaan helpottaa koiran olotilaa, mutta ne eivät paranna sitä.

Sara-Lotta Leiramo on tehnyt aiheesta maisterin tutkielmansa Helsingin yliopistoon. Hänen lehteen kirjoittamassa tekstissä todetaan yksiselitteisesti se, mikä on ollut jo pitkään tiedossa: "Tutkielman aineiston perusteella Suomen cavalierpopulaatiossa ei ole tapahtunut perinnöllistä edistymistä sairauden osalta, mutta syringomyelian suhteen annettuja jalostusohjeita ei ole täysin noudatettu ja jalostuskoiria on jätetty kuvaamatta tai koiria on käytetty jalostukseen tuloksista riippumatta."

Maallikolle tulkattuna tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on edelleen runsaasti cavalier kingcharlesinspanieleiden kasvattajia, jotka jättävät jalostuskoiransa magneettikuvaamatta. Jos koiraa ei kuvauta lainkaan, sairauden olemassaoloa on vaikea todistaa. Niin pitkään, kun magneettikuvaus on vain suositus, osa kasvattajista välttelee sitä viimeiseen asti.

Monelle MRI-kuvaus on yksinkertaisesti liian kallis operaatio. Kun koiran kasvattamisessa motivaationa toimii raha, kuinka moni kasvattaja on halukas kertomaan uudelle pennunostajalle, että hänen tulevalla koirallaan on 99,1 prosentin todennäköisyydellä päässään chiari-tyyppinen epämuodostuma? No niin.

Jalostukseen käytetään surutta liian nuoria koiria

Leiramon tutkimuksessa todetaan niin ikään se, että koiria on magneettikuvattu eniten alle kolmen vuoden ikäisenä. Siihen on syynsä, joka paljastuu saman tekstin myöhemmässä kappaleessa – syringomyelia on osittain ikäsidonnainen sairaus. Nuorilla cavaliereilla sitä esiintyy harvemmin.

Toisin sanoen jotkut kasvattajat kuvauttavat jalostusnarttunsa niin nuorena kuin mahdollista, jotta koira saisi parhaimman mahdollisen kuvaustuloksen. Esimerkiksi tämän vuoden helmikuussa eräältä kasvattajalta on syntynyt pentue, jossa jalostusnarttu on ollut alle kaksivuotias. Tiedot näkee kuka tahansa KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä.

Absurdeinta on, että jos koiransa ilmoittaa oireettomaksi, magneettikuvausta ei tehdä yhtä laajana kuin oireelliselle koiralle. Oireettomuuden kertominen perustuu siis täysin omistajan kertomaan. Haluaisin tietää, kuinka moni kasvattaja ja cavalierin omistaja valehtelee tässä kohtaa? Ainakin vielä muutama vuosi sitten käytäntö oli sellainen, että oireettoman koiran kuvauttaminen oli kaiken lisäksi edullisempaa. Kuinka moni edes osaa tulkita koiransa käytöstä ja ymmärtää, millä tavoin eläin ilmaisee kipuaan? Väitän, että harva.

Syringomyelia ei vieläkään kuulu Kennelliiton PEVISA-ohjelmaan (Perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustamisohjelma), ja näin ollen rotuyhdistyksen ohjeiden nouttaminen on täysin vapaaehtoista. Viimeisimmän ohjeen mukaan pentujen vanhemmista tulee astutushetkellä olla polvitutkimuslausunto, voimassa oleva silmätarkastuslausunto ja sydämen kuuntelutulos. Syringomyelian osalta elämme villissä lännessä, vaikka rodun lohduton tilanne on ollut tiedossa jo useamman vuoden ajan.

Leiramo toteaa, että cavalier kingcharlesinspanieleiden perinnöllisten sairauksien yleisyyden ja vähäisen perinnöllisen monimuotoisuuden takia yksi vaihtoehto syringomyelian ja chiari-tyyppisen epämuodostuman vähentämiseen olisi roturisteytys sellaisen rodun kanssa, jolla olisi normaali kallon rakenne ilman epämuodostumaa ja riskiä syringomyeliaan.

Odottavan aika on pitkä. Niin kauan, kun kasvattajat pitävät roturisteytystä huonona ajatuksena, Suomessa ylläpidetään rotua, joka on sairaaksi monistettu. Sitä kasvatetaan, mitä näyttelyissä palkitaan. Söpöllä ulkonäöllä on kova hinta, jonka aivan liian harva uusi cavalierin omistaja kuulee ajoissa.

Jaa, jos kolahti:
Haluatko uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin? Liity tilaajien joukkoon!
Loading
Kennelliitto palkitsi kasvattajan, joka tuottaa maailmaan sairaina syntyviä koiranpentuja

Mopsikasvattaja Nina Suorsa palkittiin tammikuussa Kennelliiton Vuolasvirta-palkinnolla, joka on kuin tuulahdus menneisyydestä. Tiedätkö, miltä mopsista tuntuu vetää henkeä ennen sierainten avarrusleikkausta? Toisin kuin normaalikuonoiset koirat, monet brakykefaaliset eli lyhytkuonoiset koirat eivät yritä päästä leikkauksen jälkeen hengitysputkesta eroon. Päinvastoin, ne viihtyvät putki suussa. Silloin nämä koirat saavat elämänsä ensimmäistä kertaa kunnolla happea. Jos haluat demonstroida mopsin […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koirista Itä-Helsinkiin – Tällainen oli yrittäjän vuoteni 2023

Palttiarallaa vuosi sitten julkaisin Koira haudattuna -projektistani maistiaiskuvia, joiden myötä käynnistyi loputtomalta tuntuva lumipalloefekti. Pallo vyöryy edelleen hitaasti eteenpäin ja kasvaa kerros kerrokselta suuremmaksi. Se tarkoittaa muutosta. Jos kuluneelle vuodelle pitäisi antaa nimi, se olisi Hundkarusellen. Vaikka kuluneet 356 päivää ovat sisältäneet lukuisia epämukavia hetkiä, en vaihtaisi tätä vyyhtiä pois. En jättäisi kuvaamatta niitä kuvia, […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää
Koira haudattuna -podcast etsii mainostajia kolmannelle kaudelle, haluatko mukaan?

Wuh, huh! Etsin mainostajia Suomen kuunnelluimmalle koirapodcastille. Haluatko lisätä yrityksesi tunnettuutta koiraihmisten keskuudessa tai kertoa uudesta tuotteesta podcastin kuuntelijoille? Lue lisää, mistä oikein on kyse. Koira haudattuna on koiramaailman epäkohtiin keskittyvä podcast, jonka toimittamisen aloitin tämän vuoden tammikuussa. Podcast syntyi eräänlaisena sivutuotteena samaa nimeä kantavalle apurahaprojektille, jonka lopputulos julkaistiin kesällä osoitteessa www.koirahaudattuna.fi Ensimmäiset Koira haudattuna […]

Jaa, jos kolahti:
Lue lisää

Ota yhteyttä